Sofia Rannan kolumni: Joulu on pysähtymisen aikaa

0

Vauhdin hidastaminen ja rauhoittuminen kiireellisessä arjessa voi olla ajoittain haastavaa. Välillä vaaditaan pysähtymistä ja hetkeen heittäytymistä.

Joulu on hiljentymisen, rauhoittumisen ja hyvän olon aikaa: aikaa, jolloin lähimmäisenrakkaus, antamisen ilo ja toisten huomioon ottaminen erityisesti korostuvat.

Joulu on yhdessäolon juhlaa ja monelle yksinäiselle sen vuoksi raskasta aikaa. Tänä poikkeuksellisena aikana yksinäisten muistaminen on erityisen tärkeää.

Joulunaika usein mielletään lämpimäksi perhejuhlaksi, jolloin korostuvat antamisen ilo ja hyvän olon tunne. Samoin jouluun voi kohdistua myös pelkoa, korostunutta yksinäisyyden tunnetta ja ahdinkoa. Yksinäiset voivat tuntea kodissaan yksinäisyytensä vahvemmin jouluna kuin muina vuoden päivinä.

Tänä vuonna erityisesti vanhusten yksinäisyys lisääntyy, kun tapaamisia on rajoitettu eikä välttämättä voida istua saman joulupöydän ääressä. Yksinäisen ihmisen joulussa pienetkin huomionosoitukset tuovat tunnetta arvostuksesta ja välittämisestä. Huomioiminen voi olla vaikka puhelinsoitto, joulukortti tai kukkalähetys. Arvokkain lahja, jota voimme toinen toisillemme antaa, on avunanto, toisen muistaminen ja yhteinen aika.

Joulu on välittämisen juhlaa. Välittäkäämme siis toisistamme, hymyillään vastaantuleville ja annetaan aikaamme niille, jotka sitä eniten kaipaavat.

MLL Kaarina osallistuu hyvän joulumielen jakamiseen antamalla 150 ruokalahjakorttia kaarinalaisille lapsiperheille. MLL Kaarina toivottaa lämmintä ja rauhallista joulua kaikille!

Sofia Ranta

Sukupolvitoiminnan vastaava, MLL Kaarina