Tanssiurheilun SM-mitali Piikkiöön

0
Lattareiden sijoitus jäi hieman harmittamaan, mutta vakioiden ja 10-tanssin hopeaan ja pronssiin Benjamin Ahti ja Hede Liis Kilp olivat tyytyväisiä.

Tanssiurheilun superviikonloppu ehdittiin järjestää Oulussa 28–29.11 ennen uusia koronarajoituksia. Lauantaina kilpailtiin vakiotanssien Suomen-mestaruudesta sekä lasten ja juniori-ikäisten Ikäkausimestaruudesta, sunnuntaina vielä 10-tanssin Suomen-mestaruudesta.

Turkulaista Tanssiurheiluseura Boleroa edusti juniori 1 -ikäluokassa eli 12–13-vuotiaissa piikkiöläinen Benjamin Ahti ja raisiolainen Hede Liis Kilp . Pari toi kotiin kaksi pokaalia, hopeaa ja pronssia sekä neljännen sijan.

– Tanssimme nyt viimeistä vuotta tässä ikäluokassa. Tavoitteena tälle kaudelle oli tietysti saavuttaa palkintosijat näissä tärkeissä kisoissa. Pääsimme tavoitteeseen, melkein, kertovat Benjamin ja Hede.

Lauantaina kisattiin ikäkausimestaruuskilpailu, jossa tanssittiin erikseen vakiotanssit ja latinalaistanssit. Siinä pari oli vakiotansseissa sijalla 2 ja lattareissa sijalla 4.

Benjamin tulee tanssijasuvusta: hänen isänsä on televisiostakin tuttu tanssinopettaja Mikko Ahti . Valmentajina toimivat isän serkut, tanssinopettajat Helena Ahti-Hallberg sekä Niina ja Harri Antikainen . Turussa vastuuvalmentajana toimii Janica Saarni .

– Benjamin ja Hede ovat tehneet määrätietoisesti töitä, sanoo vastuuvalmentaja Saarni.

– Kilpailupäivänä he paransivat kierros kierrokselta tanssia ja pääsivät varmasti omaan parhaaseen suoritukseen, niin teknisesti kuin ilmaisultaan. Pari jaksoi loistavasti henkisesti ja fyysisesti kaksi täyttä kisapäivää. He tanssivat yhden päivän aikana yhteensä 30 kertaa 1,5 minuutin tanssisuoritukset.

Vakiotansseihin kuulu viisi tanssia, valssi, tango, wienervalssi, foxtrot ja quickstep, latinalaistansseihin puolestaan samba, cha-cha, rumba, pasodoble ja jive. 10-tanssissa kaikkien näiden tanssien yhteenlasketut pisteet lasketaan yhteen.

– Nyt jatkamme harjoittelua ja toivomme, että saamme treenata normaalisti ja valmistautua kohti ensi kevään uusia koitoksia, kertovat Benjamin ja Hede.

Carina Ahti