Työttömyys kääntyi nousuun Kaarinassa – lomautukset eivät enää selitä nousevia lukuja

0
Kaarinaan saatiin juuri huonoja työllisyysuutisia: mekaniikan ja elektroniikan sopimusvalmistaja Stera Technologies sulkee Kaarinan tehtaansa toukokuun loppuun mennessä. Kaarinan yksikössä työskentelee 12 työntekijää, joista yhdeksän siirtyy töihin Steran Paimion tehtaalle ensi kevään aikana. Kolmen työntekijän työt päättyvät kokonaan.

Kaarinassa oli marraskuussa 1 332 työtöntä työnhakijaa eli kaupungin työttömyysaste oli 8,2.

Työttömien määrä on noussut vuoden takaisesta lähes 600 henkilöllä. Lomautettuja työttömistä oli marraskuussa 328.

Taloustilanteen heikkenemistä kuvastaa myös avoimien työpaikkojen määrä. Kaarinassa pudotusta vuoden takaiseen on 38 prosenttia.

Marraskuussa oli avoinna 116 työpaikkaa, kun vuotta aiemmin luku oli lähes 200.

KOKO Varsinais-Suomessa marraskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ­- ja elinkeinotoimistossa 4 100 kappaletta eli hieman enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen viimeisen kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 14 600 kappaletta eli ­10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna marraskuun aikana 8 200 kappaletta, joista 4 500 oli uusia, marraskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli marraskuussa tarjolle hieman niukemmin kuin vuotta aiemmin.

Tähän mennessä koronapandemian aikana uusia työpaikkoja on avautunut 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Vuosi 2019 oli työvoiman kysynnän huippuvuosi.

Rakentamisessa työvoiman kysyntä oli marraskuussa edelleen vireää ja varovasti kasvussa kaupan ja sosiaali- ja terveysalojen tehtävissä.

Vaikeampi tilanne oli teollisuuden tehtävissä, vaikka avoimia työpaikkoja tuli teollisuuden tehtäviin täytettäväksi yli 800 kappaletta marraskuun aikana.

 

VARSINAIS-SUOMEN talous- ja työllisyysasiantuntijat näkevät, että ensi keväästä on tulossa kuluvaa vuotta haasteellisempi. Tosin myös kasvun eväät ovat edelleen olemassa.

– Vaikean puoleinen alkuvuosi on odotettavissa, mutta on mahdollista että työttömyysluvut jäävät jo koettujen korona-ajan huippujen alle, tiivistää Varsinais-Suomen Ely-keskuksen työmarkkina-asiantuntija Juha Pusila.

Myös taloudessa on suuri odotus rokotusten toimivuudessa.

 

TURUSSA oli marraskuussa jälleen Varsinais-Suomen korkein työttömyysaste. Toiseksi korkein se oli Salossa, 12,1 prosenttia. Maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Vehmaalla, 5,5 prosenttia.

Vakka-Suomi erottuu myönteisesti koko maan tuoreista työttömyysluvuista. Työttömien määrä väheni Vakka-Suomessa 16 prosenttia. Se on Suomen ainoa seutukunta, jossa työttömyys aleni marraskuussa.

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa 25 100 työtöntä työnhakijaa. Marraskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja nyt niin tapahtui 150 henkilöllä.

Työttömyyden aleneminen marraskuussa johtui työttömien työnhakijoiden määrän supistumisesta 170 henkilöllä ja lomautettujen määrän kasvusta parilla kymmenellä, kertoo tiistaina julkaistu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.

Lomautettujen määrä (5 300) oli marraskuun lopussa moninkertainen vuotta aiempaan verrattuna, vaikka se väheni marraskuun ajan. Joulukuussa lomautettujen määrän odotetaan jälleen nousevan.

Lomautukset kohdistuvat maakunnassa määrällisesti painokkaimmin marraskuussa teollisuuteen ja rakentamiseen. Palveluissa lomautuksia alkoi vähemmän kuin aiemmin. Harvat lomautukset ovat muuttuneet työttömyyksiksi.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen tiistaina julkaisemassa Työllisyyskatsauksessa lomautetut työntekijät luetaan työttömiksi työnhakijoiksi.

 

Varsinais-Suomi ja Suomi

Marraskuun työttömyysluvut

    • Varsinais-Suomessa oli työttömänä 6 600 henkilöä enemmän kuin viime vuoden marraskuussa.
    • Se on 36 prosenttia enemmän.
    • Koko maassa työttömien määrä kasvoi samaa tahtia 38 prosentilla.
    • Työttömien osuus työvoimasta oli marraskuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,0 prosenttia.
    • Se on 2,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
    • Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa. Koko maan työttömyysaste on 12,0.
    • Pitkäaikaistyöttömiä on enemmän kuin vuosi sitten.
    • Määrä kasvoi lievästi marraskuun aikana, nyt jo seitsemäntenä kuukautena peräkkäin.
    • Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus 11/2020.