Miksi kirkonmäki vilkkuu kuin mikäkin markkinapaikka? Kaarinan kirkon edustalla on kaksi kaunista kuusta, jotka voisi koristella jouluvaloin. Nyt jokaisessa pensaassa vilkkuvat eri väriset valot.
Hillitympää kaipaava
Hovirinnan ja Värttinän ikäihmisten päiväkuntoutus haluaa kiittää joulubingoon lahjoittaneita yrityksiä. Lämpimät kiitokset: Prisma Piispanristi, K-market Katariina, S-market Kaarina, Z-Woman, Jalkahoitaja Pirjo Shuudifonya ja kampaamo Pirjo Vellamo
Päiväkuntoutuksen asiakkaat ja ohjaajat
Todella pöljä ajankohta Kaarinan kansalaisopistolla laskuttaa kursseista. Ennakkoon oli tieto, että lasku tulee syksyllä kurssin alettua. Nyt saan kurssien laskut juuri joulun alle, kun on paljon muutakin menoa.
Kolme kurssia
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osuus esimerkiksi Kaarinan S-marketin asiakkaista käyttää maskia. Joka kerran siellä käydessäni tuntuu kuin olisin tullut hölmölään! Ikäihmisetkin, kuten nuoremmat, mennä viilettävät ilman maskia.
Hölmölän asukas
Löysin tyttärelleni joululahjan Tokmannin kuvastosta. Etsimällä etsin tuotetta Kaarinan myymälästä, mutta en onnistunut löytämään. Ystävällinen myyjä kassalla soitti toiselle työntekijälle. Sillä aikaa, kun vein ostokset autoon, oli etsimäni tuote toimitettu kassalle. Tätä, jos mitä, voi kutsua palveluksi. Kiitos äärettömän hyvästä palvelusta ja hyvää joulua kaikille työntekijöille!
Airi Multanen