Tyrskähdetty: miksi pururata pimeänä, missä on älyvalot ja kiitos tiemestarille

0

Kenen päätös on ollut jättää Kaarinan urheilukentän pururata valaisematta? Näin korona-aikaan liikunta on muutenkin rajoitettua, niin pitäkää hyvät Kaarinan päättäjät edes pururata valaistuna.

Lenkkeilijä

Saisiko Kaarinan liikennevaloristeyksiin sellaiset älyvalot? Nyt lainkuuliainen joutuu minuuttikaupalla odottamaan, vaikka autoja ei tule mistään.

Ärtynyt

Haluan kiittää tiemestari Kari Ketolaa hienosta kaupunkilaisten kuuntelemisesta ja huippunopeasta asioihin tarttumisesta. Olen soittanut Ketolalle suoraan, kun olen huomannut erilaisia korjausta kaipaavia juttuja Kaarinassa. Jolleivät ole kuuluneet hänen alaansa, hän on välittänyt ne heti edelleen asiaan kuuluvalle taholle. Iloisesti yllättyneenä olen saanut todeta korjauksien tapahtuneen todella nopeasti. Hieno homma ja kiitos Kari Ketola, sekä hyvää vuotta 2021!

Maija Huhti

Auranlaakson uudet liikennejärjestelyt eivät toimi. Vähintä, mitä voisi toivoa, on se, että katumaalausten nuolet eivät ohjaisi autoilijoita vastaantulevien eteen, kuten nyt on asian laita.

Taitolaji?