”Äitini vei minut luistelukouluun, jotta oppisin luistelemaan”– Kaarinan nuori urheilija -palkinto annettiin ensimmäistä kertaa muodostelmaluistelijalle

0
Elsa Paananen luistelemassa vapaaohjelmassa.

Kaarinassa on jaettu Nuorten urheilijoiden palkintoja vuodesta 1973. Tähän mennessä palkinnon on saanut 104 urheilijaa, jotka ovat edustaneet kaikkiaan 31 eri lajia.

Tänä vuonna palkinnon sai ensimmäistä kertaa muodostelmaluistelija.

Palkitut urheilijat Elsa Paananen ja Ilari Hiltunen uskovat, että Kaarinassa kasvaa tulevaisuuden huippu-urheilijoita.

Miten päädyit harrastamaan lajiasi?

Elsa: Äitini vei minut luistelukouluun, jotta oppisin luistelemaan. Kiinnostukseni luistelua kohtaan kuitenkin vain kasvoi vuosi vuodelta, ja polku johti seuran SM-juniorijoukkueeseen Dream Edgesiin. Parasta muodostelmaluistelussa on, kun jokainen joukkuelainen puskee ja tsemppaa toinen toista eteenpäin. Joukkuelaisistani on tullut minulle vuosien saatossa erittäin tärkeitä. Luistelun kautta olen saanut monia elinikäisiä ystäviä.

Ilari: Aloitin yleisurheilun seitsemänvuotiaana, sillä huomasin, että minulla on lahjoja siinä, etenkin hyppylajeissa. Aloin hypätä korkeutta päälajina noin neljä vuotta sitten. Parasta lajissa on sen tuomat onnistumisen kokemukset ja oman kehityksen näkeminen.

Kerro lajistasi jotakin, mitä muut ihmiset eivät yleensä tiedä?

Elsa: SM-juniori -sarjassa on kaksi ohjelmaa, lyhyt- ja vapaaohjelma. Ohjelmien rakentaminen kilpailukuntoon vie noin puoli vuotta. Ohjelmien teko aloitetaan siis jo keväällä, kun ensimmäiset kisat ovat marraskuussa. Joukkueena treenaamme kuusi kertaa viikossa. Luistelun lisäksi treeniohjelmaan kuuluu balettia, lihaskuntoharjoittelua ja lihashuoltoa. Vaikka kisasuoritus katsojan silmin näyttää kevyeltä ja helpolta, todellisuudessa suoritus on rankka fyysisesti ja henkisesti.

Ilari: Yleisurheilu on lajina siitä hyvä, että jokainen voi olla jossain yleisurheilulajissa hyvä. Omat vahvuuteni urheilijana ovat monipuolisuus ja sinnikkyys.

Ketä urheilijaa itse ihailet?

Elsa: Arvostan ja ihailen kaikki urheilijoita, joilla on tavoitteita ja kunnianhimoa lajiaan kohtaan ja jotka tekevät paljon töitä tavoitteidensa eteen.

Ilari: Ihailen Usain Boltia, sillä hän on saavuttanut urheilussa kaiken.

Paras urheiluun liittyvä muistosi?

Elsa: Vuonna 2017–2018 voitimme joukkueemme Dream Edgesin kanssa ensimmäistä kertaa SM-kultaa. Tunne oli sanainkuvailemattoman onnellinen. Saavutimme joukkueena tavoitteen, jonka eteen olimme tehneet kovasti töitä.

Ilari: Parhaat muistoni urheilussa ovat SM-kisareissut.

Mistä haaveilet?

Elsa: Haaveenani on jatkaa luistelua vielä useamman vuoden ja saavuttaa MM-mitali.

Mikä on parasta Kaarinassa?

Elsa: Kaarina on hyvä paikka asua, koska täältä löytyy melko läheltä esimerkiksi liikuntapaikat. Kaarina on mukavasti lähtenyt kehittämään urheilukeskittymää jäähallin läheisyyteen. Itse toivoisin Kaarinaan uutta, isompaa jäähallia, jotta meidän ei tarvitsisi käydä Turussa treenaamassa täysikokoisella kentällä.

Ilari: Kaarinassa parasta on se, että täällä on monipuoliset puitteet lähes kaikkeen.

Voiko Kaarinasta tulla huippu-urheilijoita?

Elsa:  Todellakin voi. Pääkaupunkiseutu on hallinnut lajiamme monta vuotta. Olemme kuitenkin kovalla työllä ja erinomaisella valmennuksella nousseet Suomen kärkijoukkueeksi. Joukkueemme edustaa ylpeänä Kaarinaa ja Kaarinan Taitoluistelijoita niin kotimaan kuin ulkomaankin kisoissa.

Ilari: Kyllä kaarinasta voi kasvaa huippu-urheilijaksi. Harjoitteluolosuhteet ovat mielestäni hyvät ainakin kesällä. Talvella pitää mennä Turkuun, että pystyy paremmin tekemään lajikohtaista treeniä

Elsa Paananen

  • 17 vuotta.
  • Harrastanut luistelua 13 vuotta.
  • Luistelee tällä hetkellä Kaarinan Taitoluistelijoiden SM-juniorijoukkueessa Dream Edges. Joukkue on voittanut neljä nuorten suomenmestaruusmitalia: kahdesti kultaa, kerran hopeaa ja kerran pronssia. Vuonna 2019 joukkue sijoittui neljänneksi nuorten maailmanmestaruuskisoissa.

Ilari Hiltunen

  • 17 vuotta.
  • Harrastaa yleisurheilua.
  • Ilari yleisurheilee Kaarinan Urassa. Hän menestyi tänä vuonna suomenmestaruuskilpailuissa ja voitti kultaa korkeushypyn M17-sarjassa omalla ennätyksellään, 190 senttimetrillä. Kolmiloikassa hän sijoittui viidenneksi ja 100 metrin juoksussa kymmenenneksi.