Kaarinan liikuntapäällikkö Tapio Svärd arveli tiistaina, että ainakin jokin jääkenttä olisi luistelukunnossa viikonloppuna.
– Jos pakastuu, töihin aletaan heti. Ne luistelukentät saadaan valmiiksi, joissa pohjat ovat säilyneet hyvinä.
Tosin tällä hetkellä varmuutta ei ole siitä, mitä luistelujäiden pohjille on tapahtunut. Monille kentille ei ole voitu mennä työntämään lunta pois, sillä jää on niin pehmeää ja haurasta, että samalla aurattaisiin pohjatkin.
Alusta asti jäädyttäminen kestää ihanneolosuhteissa viikon – eivätkä säät yleensä ole viikkoa ihanteellisia.
Latuja ajettiin Kaarinassa maanantaina Hovirinnan rantapuistossa sekä keskusliikuntapuiston ja Lausteen yhdysladulla.
– Nyt alkaa lumen määrä kuitenkin olla sellainen, että juuri ja juuri on pystytty latuja ajamaan. Jos lunta ei tule lisää, sitten latuja ei pystytä enää tekemään.
Tasaisella lumi säilyy pisimpään, joten viimeisimpänä käyttökunnossa pysynee keskurin ja Lausteen latu.