Kaarinan lukiolla aamuisin liikennekaaos – Valkeavuoren uutta saattoliikennepaikkaa ei käytetä

0
Työmaa-aitojen vuoksi moni vanhemmista on erehtynyt pitämään uutta koululaisten jättö- ja noutopaikkaa osana Valkeavuoren palloiluhallin työmaata. Kyltissä kuitenkin lukee ”Saattoliikenne”, ja paikalle saa ja kuuluu ajaa.

Valkeavuoren palloiluhallin rakentamisen vuoksi koulun vanha saattoliikennepaikka on otettu pois käytöstä, ja uusi rakennettiin viereen Voivalantien ja Veitenmäentien kulmaan. Lisäksi lapsia voi jättää linja-autopysäkeille tai Veitenmäentien levennykselle.

Käytännössä moni jälkeläistään kouluun tuova vanhempi ei kuitenkaan uusista jättöpaikoista perusta vaan kurvaa Kaarinan lukion pihalle. Seurauksena Kaarinan lukion parkkipaikalla on ollut kaaos ja joka-aamuisia läheltä piti -tilanteita.

– Aamupimeällä lukion parkkipaikalla on kaameaa. Pihalla pyörii valtava määrä autoja ja pieniä tenavia lumikinosten takana, vaikka ihan vieressä olisi virallinen kääntöpaikka, minne lapsen voi jättää, päivittelee 6C:n luokanopettaja Veli-Matti Hanhela.

– Toisinaan lukion risteys menee tukkoon ja jono yltää tukkimaan Saaristotietä. Yleensä jollakulla sitten hermot menevät ja lähdetään peruuttelemaan ja liikennettä vaarannetaan entisestään. Koululaisten koko koulumatkan vaarallisiin osuus on tällä hetkellä oman koulun pihalla.

Koululaiset tutkivat

6C:n oppilaat Milja Johansson, Merisa Ljeskovica, Jasper Pänkäläinen ja Onni Pekkinen auttoivat Kaarina-lehteä ja tekivät tämän viikon maanantaina tutkivaa journalismia. He kävivät laskemassa aamulla ruuhkaisimpana kellonaikana eli kello 7.50–8.10, kuinka moni auto jätti koululaisia Kaarinan lukion parkkipaikalle ja kuinka moni viralliselle saattoliikennepaikalle.

Lasten liikennelaskelman tulos oli selvä eikä mairittele perheitä: Kaarinan lukion parkkipaikalle kurvasi 40 autoa jättämään oppilaan, viralliselle jättöpaikalle vain 29.

Lukion parkkipaikalle ajoa ei ole kielletty, mutta käytännössä sinne saisivat ajaa vain ne, jotka jättävät autonsa sinne parkkiin, eli yhtenäiskoulun ja lukion henkilökunta sekä autoilla, mopoilla ja mopoautoilla kulkevat opiskelijat. Heidän lisäkseen paikalla kävi nyt kääntymässä 40 autoa turhaan.

– On käsittämätöntä, että lapsiaan tuovat huoltajat eivät ole itse havahtuneet siihen, miten turvatonta liikenne lukion pihalla tällä hetkellä on, miettii Valkeavuoren koulun rehtori Kaj Kanervavuori.

Uusista liikennejärjestelyistä on tiedotettu vanhempia esimerkiksi Wilma-viesteillä useaan kertaan.

Missä uusi jättöpaikka on?

Perheiden puolustukseksi on sanottava, että uusi jättöpaikka ei nopealla silmäyksellä vaikuta siltä, että sinne saisi ajaa. Se maastoutuu lumikinosten vuoksi osaksi työmaata. Vaikutelmaa korostaa se, että Voivalantien ja jättöpaikan välissä on työmaa-aita.

Jatkossa lapsiaan kouluun tuovien lasten kannattaa kuitenkin kääntyä Voivalantieltä Veitenmäentielle, ja jättöpaikka löytyykin heti vasemmalta. Matka jatkuu jättöpaikalta takaisin Voivalantielle.

Oma kysymyksensä on, tarvitsisiko lapsia ylipäätään tuoda kouluun.

– Huoltajat ovat toivoneet lisää liikuntaa koulupäivään. Samalla he kuitenkin itse tuovat lapsensa aamuisin niin lähelle pääovea kuin mahdollista. Esimerkiksi Veitenmäen, Rauhalinnan, Kesämäen, keskustan tai Krossin alueelta ei ole pitkä matka kouluun, vaan sen matkan voisi hyvin kävellä ja samalla saada lisää jaksamista koulupäivään, Kanervavuori miettii.

Hanhela laskeskeli, että jos oppilaat kulkisivat kouluvuoden ajan 15 minuutin koulumatkan kahdesti päivässä, hyötyliikuntaa kertyisi 100 tuntia.

– Se näkyisi jo yleisessä hyvinvoinnissa.

”Miksi vanhemmat eivät noudatakoulun sääntöjä?”

Valkeavuoren koulun liikennekaaosta on puitu tammikuussa myös sosiaalisessa mediassa.

”On ollut hämmentävää seurata viimeiset seitsemän vuotta, miten huonosti Valkeavuoren koulun oppilaiden vanhemmat noudattavat koulun sääntöjä. Monta kertaa lukuvuoden aikana koulusta tulee Wilma-viesti, jossa kerrotaan, mihin lapsen voi tuoda tai noutaa autolla ja että lukion parkkipaikka on kielletty jättö- ja noutopaikka”, kommentoitiin Facebookissa Kaarinalaiset-ryhmässä.

”Tätä kieltoahan ei ole annettu kiusaksi, vaan turvallisuuden takia. Ne lapset, jotka kulkevat kouluun omin avuin (niitäkin vielä on), kulkevat tämän ko. parkkipaikan läpi.”

”Meillä sama Piispanlähteen koululla. Kielletty nouto Otsonkadulta. Silti siellä aina autoja vaikka kuinka. Ohjattu ajo toiselle paikalle. Siellä ei juuri autoja näe.”

”En edes tiennyt tästä. Luen kyllä Wilmasta kaikki, mutta näköjään mennyt ihan ohi.”

”Joka ikinen aamu, kun tulen töihin, päivittelen samaa. Letka lukion pihalle ja sieltä pois on valtaisa. Väliaikaiselle jättöpaikalle jättää jo usea, mutta edelleen suurin ralli on lukion pihalla.”

”Siviilipoliisiauto parkkiin muutamana aamuna ja sakko kouraan jokaiselle, niin kyllä se äkkiä loppuu.”

”Uusi jättöpaikka on toistaiseksi näyttänyt olevan todella vähällä käytöllä. Pimeinä aamuina sitä ei kyllä lumikasojen takaa edes huomaa, jos ei ole tiedotteita nähnyt.”