Kaarinan Vuokratalot kaavailee uusia vuokra-asuntoja Voivalaan ja Piikkiöön

0
TVT:n tulo Kaarinan vuokramarkkinoille on hämmentänyt myös Kaarinan Vuokratalojen toimitusjohtajaa Timo Laaksosta. Myös Kaarinan omalla vuokrayhtiöllä on aikomus rakentaa uusia kerrostalokohteita lähivuosina.

Turun vuokrataloyhtiö TVT:n työntyminen Kaarinan keskustan vuokra-asuntomarkkinoille on kuumentanut tunteita. Kaarinan kaupunginvaltuustossa ihmeteltiin marraskuussa, miksi paraatipaikalla sijaitsevat kerrostalotontit päätyivät turkulaiselle vuokrataloyhtiölle. Samaan aikaan Kaarinan oma yhtiö Kiinteistö Oy Kaarinan Vuokratalot tyytyy ylläpitämään olemassa olevaa asuntokantaansa.

Kaarinan Vuokratalojen toimitusjohtajan Timo Laaksosen mukaan asia ei ole näin mustavalkoinen. Hän muistuttaa, että myös Kaarinan Vuokrataloilla on uudiskohde ydinkeskustassa.

– Monilta unohtuu, että kaksi vuotta sitten valmistunut senioritalo Katariinankulma on Kaarinan Vuokratalojen rakennuttama kohde. Talon valmistuessa vuonna 2018 Kaarinan Vuokratalojen asuntomäärä kasvoi 10 prosenttia.

Virallisesti As Oy Katariinankulma on Kaarinan Vuokratalojen tytäryhtiö, mutta Laaksosen mukaan 94 prosenttia osakekannasta on Kaarinan Vuokratalojen omistuksessa ja senioritalon asukkaat ovat Kaarinan Vuokratalojen asiakkaita.

Katariinankulma oli rakenteilla, kun TVT osti Hartelalta kaksi kerrostalotonttia samasta korttelista.

– Jännitimme, saammeko kaikki 81 asuntoa vuokrattua. Ei meillä ollut siinä tilanteessa uskallusta lähteä rakentamaan lisää, eikä niitä tontteja edes tarjottu meille, Laaksonen perustelee.

Voivala ykköskohde

Laaksonen oli kertomassa Kaarinan Vuokratalojen tulevaisuuden suunnitelmista joulukuussa kaupunginhallitukselle. Yhtiön tavoitteena on laatia vuoden 2021 aikana pitkän aikavälin asuntotuotantosuunnitelma, jossa linjataan, paljonko uusia vuokra-asuntoja tulevina vuosina rakennetaan.

– Ei ole realistista ajatella, että rakentaisimme joka vuosi uuden kohteen, mutta jos pystyisimme rakentamaan vaikka joka toinen vuosi muutaman kymmenen asuntoa lisää, niin katson, että yhtiö olisi silloin vastannut haasteeseensa, Laaksonen toteaa.

Kaarinan Vuokrataloilla on lähes 900 vuokra-asuntoa, joista pääosa on rakennettu 1970–1980-luvuilla. Osa asunnoista ei Laaksosen mukaan enää vastaa nykyajan tarpeita.

– Meillä on 1970-luvun puolivälissä rakennettuja, kolmikerroksisia taloja, joissa on kolmannessa kerroksessa kolmio eikä hissiä. Sellainen asunto ei houkuttele enää nykyajan lapsiperheitä. Meidän pitää harkita, onko järkevämpää muokata nykyistä asuntokantaa vai rakentaa uusia vuokra-asuntoja, jotta pystymme luopumaan sellaisista kohteista, joissa käyttöaste on huono.

Esimerkkinä elinkaarensa päässä olevasta kohteesta Laaksonen mainitsee Voivalassa Rantayrittkatu 2:ssa sijaitsevan kerrostalon. Asunnot ovat olleet kysyttyjä edullisen vuokran takia, mutta huonokuntoista taloa ei Laaksosen mukaan kannata lähteä enää korjaamaan.

Vanha talo puretaan ja tilalle rakennetaan uusia vuokra-asuntoja.

– Voivala on ykköskohteemme. Meillä on siellä tonttimaata valmiina. Jos asiat etenevät optimaalisesti, rakentaminen voisi alkaa vuoden päästä. Ketään ei tietenkään häädetä Voivalasta taivasalle, vaan jos sinne lähdetään rakentamaan uutta kohdetta, asukkaille tarjotaan asuntoja muualta, Laaksonen lupaa.

Uusille vuokra-asunnoille olisi Laaksosen mukaan tarvetta myös Piikkiön keskustassa, jossa vuokra-asunnon etsijöille joudutaan tällä hetkellä sanomaan ei oota.

– Jos rakennusliikkeillä on siellä tontteja, olemme kiinnostuneita neuvottelemaan heidän kanssaan koko talon ostamisesta.

Kiinnostavina tulevaisuuden alueina Laaksonen mainitsee myös Rauhalinnan ja Ala-Lemun ympäristön.

Uusille vuokra-asunnoille tarvetta

Kaarina on kiinnostanut kaupunkina erityisesti rivi- ja omakotitalon ostajia. Kiinnostus vuokra-asumista kohtaan on Laaksosen mukaan kuitenkin lisääntynyt Kaarinan keskustan rakentumisen myötä. Toisaalta myös asenteet vuokra-asumista kohtaan ovat muuttuneet suopeimmiksi.

– Nyt ollaan siinä tilanteessa, että uusille vuokra-asunnoille olisi tarvetta.

TVT paljasti marraskuussa neuvottelevansa kahdesta uudesta kerrostalokohteesta Kaarinan keskustassa. TVT:n työntyminen Kaarinaan hämmästyttää myös Laaksosta, mutta hän näkee, että asia on virkamiesten ja luottamusmiesten käsissä. Hänen mukaansa Kaarinan Vuokratalot ei kilpaile keskustan tonteista.

– Pyhän Katariinan tien varressa on todella paljon yksityisten sijoittajien vuokra-asuntoja. Näen, että Kaarinan keskustan markkina on täytetty.

891 asuntoa

  • Kiinteistö Oy Kaarinan Vuokrataloilla on 31 kohdetta Kaarinassa.
  • Hovirinnassa on 14 kerrostalokohdetta ja 2 rivitalokohdetta.
  • Kesämäessä 2 rivitalokohdetta.
  • Voivalassa 2 luhtitalokohdetta.
  • Piikkiössä 5 kerrostalokohdetta, 1 luhtitalo ja 3 rivitalokohdetta.
  • Littoisissa 1 rivitalokohde.
  • Piispanristillä yhtiöllä ei ole asuntoja.
  • Senioritalo Katariinankulma on Kaarinan Vuokratalojen tytäryhtiön omistuksessa.