Kaatuneet puut työllistivät pelastuslaitosta Kaarinassa

0
Varsinais-Suomeen ennustettiin satavan lunta paikoin jopa 40 senttiä. Kaarinan katuja aurattiin parhaimmillaan noin 20 koneen voimin.

Tiistain vastaisena yönä alkanut lumimyräkkä työllisti Varsinais-Suomen pelastuslaitosta ja lumenauraajia. Pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Mika Viljasen mukaan tehtäviä tuli maanantain ja tiistain välisen yön aikana 40-50, mikä oli kuitenkin paljon pelättyä vähemmän.

– Myräkkä  jatkuu edelleen. Sakea lumisade ja puuskittainen tuuli voivat aiheuttaa vielä päivän aikana ongelmia. Tuulen pitäisi keventyä tiistai-iltaan mennessä, mikä helpottaa tilannetta.

Kaarinassa pelastuslaitoksella oli tiistain vastaisen yön ja aamun aikana kaksi puun kaatumisesta johtuvaa tehtävää.

Yöunet jäivät vähiin

Kaarinan katujen kunnossapidosta vastaavan aluemestari Matias Rekikosken mukaan ihmiset ovat suhtautuneet lumimyräkkään pääosin ymmärtäväisesti. Rekikosken puhelin ei soinut tiistaina sen enempää kuin normaalisti.

– Ihmiset ovat olleet ymmärtäväisiä, että jos aura ei ole ehtinyt vielä paikalle, niin se on jossain vaiheessa tulossa. Ensimmäisenä aurataan kokoajakadut ja sen jälkeen muut kadut tärkeysjärjestyksessä. Viimeisimpänä vuorossa ovat yleensä päättyvät tiet, Rekikoski kertoo.

Lumenauraajilla yöunet jäivät vähiin myräkän aikana. Kaarinan Formaalin alueen aurauksesta vastaavan Maataso Oy:n aurauskalusto lähti liikkeelle kolmelta tiistain vastaisena yönä. Alueen katuja aurattiin tiistaina kolmella koneella. Kierroksen auraaminen vei kultakin koneelta tiistain myräkässä noin kahdeksan tuntia.

– Auraamme kadut tiistaina vähintään kahteen kertaan ja keskiviikkona ainakin kertaalleen. Veikkaan, että miehet ehtivät nukkua tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 3-4 tuntia ennen kuin pitää lähteä taas liikkeelle, toimitusjohtaja Jukka-Pekka Mäkelä arvioi.

– Tämä tuntuu ihan normaalilta talvelta. On sitä ennenkin töitä tehty. Joskus on aurattu 2-3 vuorokauttakin yhtä soittoa, hän jatkoi leppoisaan sävyyn.

Reippaimmat olivat liikkeellä lumituiskusta huolimatta pyörällä.
Kaarinan torille ilmestyi tiistaiaamuna pulkkamäki. Saku Uutun työpäivä rakennustyömaalla peruuntui lumimyräkän vuoksi, joten hänellä oli aikaa touhuta 2-vuotiaan Lucaksen ja 1-vuotiaan Alexian kanssa lumessa.