Koirapuistot jäivät Kaarinassa häntäpäähän

0
Kuvan Piikkiön koirapuistosta otti Kirsi Purola Kaarinan kuvaajista tammikuun alussa.

Kaarinalaiset koiranomistajat ovat toivoneet uusia koirapuistoja Kesämäkeen, Piispanristille ja Kuusistoon. Toiveita ei kuitenkaan olla toteuttamassa, ainakaan lähiaikoina.

– Koirapuistoja on erittäin usein pyydetty Kaarinan palautepalvelussa. Viime syksyn asukaskyselyssä, jossa kartoitettiin, mihin palveluihin asukkaat toivovat panostusta, koirapuistot sijoittuivat kuitenkin häntäpäähän, kertoo Kaarinan viheraluepäällikkö Ossi Vesalainen .

Uuden koirapuiston perustaminen maksaa vähintäänkin 40–50 000 euroa. Kaarinan nykyisessä heikossa taloustilanteessa verovarat ohjataan ennen kaikkea palveluihin, joita asukaskyselyn enemmistö kaipasi.

Kaarinassa on tällä hetkellä kolme kaupungin ylläpitämää koirapuistoa: keskustassa Koristossa, Littoisissa sekä kuvassa näkyvä puisto Piikkiössä. Piikkiön koirapuisto on uusin: se otettiin käyttöön alkuvuonna 2019.

Littoisten koirapuisto peruskorjataan tänä vuonna. Sille on varattu talousarviossa rahat.

– Puisto on tarkoitus jakaa kahtia, niin että isoille ja pienille koirille olisi erilliset aitaukset. Lisäksi Littoisiin rakennetaan turvallinen koirien uimaranta, Vesalainen taustoittaa.

Ensi vuonna on tarkoitus kunnostaa keskustan koirapuisto.

Viheraluemestari Tiina Ranki kertoo, että koirapuistoissa ei ole ollut merkittäviä häiriöitä. Tosin aika ajoin koirat kaivavat koloja aidan alitse, ja niitä käydään täyttämässä. Joskus koiran haukuntaakin on kantautunut öisin puistoista. Tällä hetkellä koirapuistoissa on pulmia jäätyneiden tai lumen tukkimien porttien vuoksi.

Koirapuistossa koirat saavat leikkiä vapaana aamuseitsemän ja iltakymmenen välillä. Koirapuistoissa ei saa heittää keppejä eikä niihin saa tuoda omia leluja.