”Lunta on odotettu syksystä asti”– Nelivuotiaan Juho Saaren toive täyttyi yhdessä yössä

0
Tätä on odotettu! Erik Hammarin ja Juho Saaren mielestä parasta talvessa on mäenlasku.

Kaarinassa riemuittiin täysin siemauksin talviseksi muuttuneesta maisemasta. Uimahallin pulkkamäessä näkyi viime viikolla tyytyväisiä mäenlaskijoita, vaikka pakkassää kipristi sormia ja tuuli tuiskutti lunta kauluksen sisään.

Kaverukset Juho Saari ja Erik Hammar olivat pulkkamäessä ties monennettako kertaa muutaman päivän sisällä. Juhon äiti Elina Rahkala-Saari kertoi nelivuotiaan poikansa kyselleen syksystä asti, milloin sataa lunta. Viikko sitten tiistaina odotus vihdoin palkittiin, kun lunta tuli kertaheitolla parikymmentä senttiä.

Pulkkamäen lisäksi pojat ovat nauttineet luistelusta. Erik oli käynyt äitinsä Katariina Kaukolan kanssa harjoittelemassa luistelua Liedossa Littoisten koulun kentällä.

– Opin tänä talvena luistelemaan, Erik kertoi.

Kivointa on lumienkelit

Lunta oli odotettu myös kolmevuotiaiden Emilin ja Alisan perheissä.

– Olimme laskemassa täällä mäkeä myös reilu viikko sitten. Pulkkamäki oli täynnä ihmisiä, vaikka nurmikko vielä paistoi lumen alta. Nyt on huomattavasti helpompi laskea, kun on enemmän lunta ja vähemmän ihmisiä, äidit Emilia Rintala ja Janina Martinero kuvailivat.

Pulkkamäen lisäksi kaverukset olivat pomppineet lumikasoissa. Emil oli päässyt isänsä seurassa ajamaan mönkijällä lumessa, mikä oli pojan mukaan ylivoimaisesti hauskinta talvessa. Alisa paljasti kuiskaten, että hänestä kivointa on lumienkeleiden tekeminen.

Koiranomistajalle huojennus

Littoistenjärven rannalla oli Toini-myrskyn jälkeisenä päivänä lähes autiota. Lumisella rannalla näkyivät vain jäniksen jäljet, mutta koirapuistosta kuului ääniä. Hilma -koira touhusi lumessa ihmeissään.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Hilma näkee lunta, kymmenkuisen pennun emäntä Miia Jakonen selitti.

Hän mietti, milloin viimeksi Turun seudulla on satanut näin paljon lunta. Tilastojen mukaan edellisen kerran yhtä paljon lunta pyrytti Turun seudulla joulukuussa 2003, jolloin lunta tuli vuorokauden aikana 33 senttiä.

– Minustaon kiva, kun on lunta. Koiranomistajana on helpompaa, kun ulkona ei ole kuraista, Jakonen tuumi.