Ohrapuuron lopusta mosaiikkiteos – Kaarina-taloon ripustetaan helmikuussa Gotfried Huotarin näyttely

0
Auvaisbergissa asunut Gotfried Huotari käytti materiaaleina kaikkea mahdollista. Näyttelyn teokset ovat pääosin 1960- ja 1970-luvuilta.

Kaarina-talossa voi vielä lauantaihin saakka käydä nauttimassa tammikuun taidenäyttelyistä. Sen jälkeen näyttely vaihtuu.

Tämän viikon esillä on siis vielä Kaarinan Taitoluistelijoiden Kaaria ja kimallusta -näyttely, jossa esitellään sekä muodostelmaluistelua ylipäätään että kolmen luistelijan tarina. Katseltavina on esimerkiksi heidän loisteliaita pukujaan. Kaarinan Taitoluistelijat perustettiin vuonna 2003, ja se on tällä hetkellä maakunnan suurin muodostelmaluisteluseura.

Toisenlaista notkeutta esittelevät tällä viikolla Kaarina-talossa kissat, joita on ikuistanut kaarinalainen graafinen suunnittelija Päivi Rücker. Yhdeksän henkeä -näyttelyssä on maalauksia ja keramiikkaa persoonallisten ja ylväiden kissojen sielunelämästä. Mallina ovat olleet taiteilijan kaksi cornish rex -kissaa.

Ensi viikolla Kaarina-taloon tulee Kaarinan Taideyhdistyksen Mausteita elämästä -kevätnäyttely sekä kaarinalaisen Gotfried Huotarin (1923–1994) taidetta.

Gotfried Huotari oli vaatimaton kansanmies, joka asui Auvaisbergin kartanon pienessä kahden asunnon talossa, jonne kannettiin vesi sisään ja ulos, ja pihan perällä oli ulkohuussi. Asunto ja pihapiiri oli täynnä taiteilijan teoksia.

Maalaus saattoi syntyä yhtä hyvin kankaalle kuin lastulevyn päälle. Koivun käävistä tuli veistoksiin hattuja, ohrapuuron lopusta mosaiikkiteoksen pohjakerros. Maalausten tyyli vaihteli klassisista asetelmista moderneihin teoksiin. Maalaukset oli usein tehty paksulla maalilla, jolloin kuvista tuli hieman kolmiulotteisia.

Huotarin päivätyö oli Semeran betonielementtitehtaalla Turussa, jossa hän vastasi elementtien valun jälkeisestä pintojen viimeistelystä.

Hänen vaimonsa Linnea hoiti kotona iltapäivisin lapsia, ja eräs hoitolapsista muistelee Huotareiden kotia näin: ”Asunnossa leijui maaginen hajujen sekamelska. Tupakan-, maalien-, pullan-, ja koiranpissan haju oli sekoitus, jonka yhä edelleen pystyn muistamaan.”