Pahimus: @ninnuliisukka2021

0

Vauvoille on parinkymmenen vuoden ajan annettu toinen toistaan yksilöllisempiä nimiä. Lastentarhoissa konttailee Ninnuliisukoita, Elivioita ja Pylvejä sekä Ootu-Petuja, Moeleita ja Nukia (tai jotain sinnepäin). Uusi nimimuoti on kuitenkin alkamassa, sillä uniikkiuden rajat ovat alkaneet perinteisin keinoin tulla vastaan.

Yritysnimien mallin mukaan seuraava askel on luopua isosta alkukirjaimesta tai siitä, että se on sanan ensimmäinen. Raikkaita nimiä olisivat esimerkiksi eMilia ja eEtu.

Monet samastuvat nykyään enemmän somen käyttäjänimeen kuin ristimänimeensä. Kätevää olisi, että vanhemmat antaisivat jälkikasvulleen heti someen sopivan nimen, sellaisen kuin niinuvirtanen21, makke_mallikas07 tai k44r1n4. Käyttökelpoisinta olisi saada miukumaukukin mukaan, kuten nimessä @pirkko.

Ainutlaatuisinta olisi antaa lapselle nimeksi pelkkiä erikoismerkkejä, kuten &#”%!!. Aika lienee kypsä myös sille, että nimiksi voi antaa emojin. Pahimus voisi olla vaikka persikka.

No jaa, nimen ehtona lienee, että merkkien täytyy löytyä tietokoneiden unicode-järjestelmästä eli kansainvälisestä standardista ISO/IEC 10646. Siellä on koodiarvoja yli 100 000 kirjoitusmerkille, joten varmasti yksilöllisiä yhdistelmiä löytyy. Pahimuksen lemppari nimiehdokas on koodi U+0008. (Se on näppäimistössä korjausnäppäin.)