Piispanristin maamerkin valot vielä kesken: ”Tästähän tuli parempi kuin suunniteltiin!”

0
Piispanristin maamerkki loistaa nykyään myös pimeällä.

Uudenvuodenyönä Piispanristin uusi maamerkki, Hartwallin entisen tornitalon Big blue -taideteos sai julkisivuvalot.

Taiteilija Mauri Kosonen kertoo Kaarina-lehdelle, että vastaavaa ei hänen tietääkseen ole tehty missään aiemmin, ja lopputuloksen ennakointi olikin hyvin vaikeaa. Valaistava pinta oli haastava: moniväripainettu lasi, jossa on sekä peilaavia että valoa läpäiseviä ominaisuuksia ja kuvapintaa.

– Nyt voi huokaista helpotuksesta, sillä ainakin omasta mielestäni lopputuloksesta tuli erinomainen, jopa suunniteltua parempi!

Kukin seinän 21 sarakkeesta on valaistu erikseen ylhäältä käsin. Lisäksi pintaan on heijastettu lisävaloa projisoimalla, ja valaisimet on ohjelmoitu videokuvan avulla. Aaltoileva valaistus kulkee rakennuksen yli.

– Eli todellisuudessakin seinässä näkyy veden pinnan alta kuvattua valonäkymää, Kosonen täsmentää.

Valaistus ei ole täysin valmis. Maanantaina sitä säädettiin, ja tammikuun aikana valaistaan vielä maisemahissi, isot pyöreät ikkunat sekä teräksisen sivurakennuksen julkisivu. Loppuvuonna piha-aluekin saa valot.

Turku Energian julkisivuvalaistuskohteista Big Blue on massiivisin.

– Työt sujuivat hyvin. Koevalaistusten ansiosta suuremmilta yllätyksiltä vältyttiin, kommentoi Turku Energian ulkovalaistussuunnittelija Antti Viertamo .

Yritys teki valaistustyöt yhteistyössä Teräselementti Oy:n ja Turun LaatuSähkö Oy:n kanssa.

Parhaillaan Piispantornissa remontoidaan sisätiloja. Käytännössä tällä hetkellä puretaan vanhoja pintoja ja materiaaleja pois.

– Kymmenenteen kerrokseen on tulossa lattiapinnaksi kuvataiteilija Pertti Kukkosen kehittelemää turkoosia kuparibetonia. Kuudennen kerroksen tankkivarastoon, jossa on 12,5-metriset pyöreät ikkunat, tulee uusia kerroksia, Kosonen vinkkaa.

Sisätilat valmistunevat vuoden lopussa.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of