Päivätyöni on mahdollistaa eri toimialojen yrityspäättäjien kohtaaminen kerran vuodessa järjestettävässä SHIFT Business Festivalissa ja samalla antaa yrityksille eväitä teknologian mahdollistamaan kestävämpään tulevaisuuteen. Harrastustoiminnassa nuorkauppakamarilaiset pyrkivät verkostoitumaan ja tapaamaan toisiaan ympäri vuoden ja siten kasvattamaan verkostostaan tulevaisuuden johtajia.
Vuosi 2020 rajoitti kohtaamisia, eikä varmuutta tästä vuodesta ole. Taloustieteilijät varoittavat alkuvuoden riskeistä. Suomi on kuitenkin ollut tapahtuma-alalla edelläkävijä jo pitkään ja taistelee täysillä asemastaan tulevaisuudessakin.
SHIFT Business Festival kulki vastavirtaan viime vuonna, kun muut isot tapahtumat päättivät perua tai siirtää tapahtumiaan tulevaisuuteen. Olimme myös harvojen joukossa siinä, että valitsimme 3D-tapahtuma-alustan, jossa bisneskävijät kulkivat avatar-hahmoina ympäri virtuaalista tapahtuma-aluetta. He tapasivat toisiaan sekä tutustuivat tapahtuma-alustaan ja älykkään liiketoiminnan ohjelmaan.
Vuoden 2021 päätapahtuman lisäksi olemme nyt auttaneet muita yrityksiä ja nuorkauppakamaritapahtumia siirtämään tapahtumiaan virtuaalisiksi. Miksi virtuaalisessa tapahtumassa ei voisi olla elämyksellisyyttä, tasokasta ohjelmaa, vuorovaikutusta ja bisnestä?
Tekemäni kyselyn mukaan noin 300 vastaajasta vain 16% uskoi tapahtumia järjestettävän jo kesällä 2021. 43% vastaajista uskoi tapahtumien palaavan syksyllä 2021. 41% vastaajista näkivät, että tapahtumat palaavat fyysisessä muodossa vasta 2022.
Näillä tiedoilla on tärkeää ymmärtää tilanteen vakavuus ja toimia realistisesti mutta toiveikkaasti. Mielestäni nyt ei ole aika lopettaa yritys- ja harrastustoimintaa. Teknologian kehittymisen myötä virtuaaliset kohtaamisalustat ovat näyttäneet jo mahdollisuutensa tarjota turvallisia elämyksiä ja kohtaamisia verkon yli. Sen sijaan, että kaipaamme ja odotamme vanhan normaalin ja toimintatapojen palaavan, voimme yhtä hyvin luoda uusia kokemuksia sekä harrastus- ja bisnesmahdollisuuksia eri kanavia hyödyntäen. Maailma on toivoa ja mahdollisuuksia täynnä!
Sini Toivonen
LIO 2021, Airiston nuorkauppakamari
Toimitusjohtaja, SHIFT Events Oy