Tyrskähdetty: Miksi luistelukentällä ei valoja, kontrolliaikaa ei voi varata netissä ja Mallaskadulla on rakennettu liikaa

0

Kukahan koronarokotusvastaista lehtistä jakeli? Tuli aamupostissa.

Tyrmistynyt kaarinalainen

Olen surullinen rajusta rakentamisesta Piispanristin Mallaskadulla. Sammakkolampi sammakoineen on hävitetty. Miten käy pihojemme rantakäärmeiden ja niiden pesien? Kettuja, palokärkiä ja kanahaukkoja ei enää näy pihalla. Myös eläinten elintila tulisi huomioida rakentamisessa.

Rakastan eläimiä

Kiitos kaupungille luistelukenttien jäädytyksestä. Mutta miksi Niemenkulman koulun kentällä ei pidetä valoja päällä iltaisin?

Valoton

Saako yksityishenkilö tehdä yleiselle tielle (Pintelikadulle) lumesta tien poikki olevan hidastetöyssyn?

Muuta kautta ei pääse

Terveyskeskus suosittelee netissä tehtävää ajanvarausta, lääkäri määräsi tilaamaan puhelinajan kontrollia varten, sellaista vaihtoehtoa netissä ei löydy, lähin on videovastaanotto. Puhelin-ajanvaraus ei myöskään tiennyt, miksi ei löydy netistä.

Turhautunut

Kaarina-lehdessä oli kuva Pyhän Katariinan tien varrelta, kun katu oli aurattu ja kadun suuntaisesti pysäköity auto oli jäänyt lumivallin taakse. Tämä on sitten sitä tulevaisuutta, kun tämän kadun varren muutkin parkkipaikat aiotaan muuttaa kadun suuntaisiksi.

Lumilapiot esiin

Mallaskadulla pysäköinti on osin lainvastainen, koska siinä on pysäköinnin kieltävä merkki ja alla pelastustien lisäkilpi. Asiasta olen ottanut kaksi kertaa yhteyttä poliisiin, mutta eivät ainakaan vielä ole käyneet. Saatiin viimein Mallaskadun loppuosaan jalkakäytävä/pyörätie, kun muistutin kaupungin johdolle, mitä oli aikanaan kokouksessa päätetty. Toivottavasti saadaan asiaan parannusta.

Lauri Lempiäinen

Kiitos Kaarinan kirkolle, että jouluvalot ovat vielä paikallaan. Tuovat iloa, valoa ja kauneutta kaupunkiin. Nyt lumen keskellä kuin satumaa. Kiitos.

Maarit Snellman