Hämeentien uudessa liikenne­ympyrässä ei osata ajaa: ei väistetä ja yritetään vastavirtaan

0
Hämeentien ja Kaarinantien risteys on tällä hetkellä vaarallinen, sillä autoilijat eivät ole huomioineet muuttuneita ajojärjestelyitä.

Eläkkeellä oleva rikoskomisario Raimo Erkkilä (kesk.) otti huolestuneena yhteyttä Kaarina-lehteen . Hän ajaa päivittäin Kaarinantien ja Hämeentien risteyksestä, jonne rakennettiin hiljattain kiertoliittymä. Hänen kokemuksensa on, että liikenneympyrässä ei osata ajaa ja seurauksena on ollut lukuisia läheltä piti -tilanteita.

Hämeentie oli aiemmin etuajo-oikeutettu, eivätkä kaikki sitä pitkin ajavat ole vielä havahtuneet siihen, että liikenneympyrään tuleva on aina väistämisvelvollinen. Moni ajaa suoraan kiertoliittymään kuin Hämeentieltä tulevalla olisi enemmän oikeuksia ympyrässä kuin muilla.

Lisäksi monet Kaarinasta tulevat ovat pyrkineet kääntymään Turkuun vasemmalle, jolloin päätyy vastavirtaan liikenneympyrässä.

– Siitä huolimatta, että risteys on hyvin merkitty, Erkkilä toteaa.

Hän toivoo ihmisten sopeuttavan ajonopeutta sellaiseksi, että uudet tiejärjestelyt huomaa.