Instagramin seuratuin suomalainen – Joalin Loukamaa Valkeavuoreen etävieraaksi, musiikkiluokille haetaan nyt

0
Joalin Loukamaa etävieraili 10.2. Valkeavuoren koulussa.

Suomessa Joalin Loukamaa ei ole vielä kaikille tuttu, siitä huolimatta, että hän on Instagramin seuratuin suomalainen 3,3 miljoonalla seuraajallaan.

Kesällä 20 vuotta täyttävä Loukamaa on kotoisin Turusta ja käynyt myös hetken Kaarinan Valkeavuoren koulua. Kymmenvuotiaana Loukamaa muutti äitinsä kanssa Meksikoon.

Kuuluisa Loukamaasta tuli hänen liittyessään kansainväliseen Now United -yhtyeeseen neljä vuotta sitten. Yhtye koostuu 17 laulajasta ja 17 tanssijasta, joista jokainen on kotoisin eri maasta. Loukamaa on mukana sekä tanssimassa että laulamassa.

Loukamaan äiti ja isäpuoli ovat molemmat tanssijoita. Meksikossa he pyörittivät yhdessä tanssikoulua. Suomeen perhe muutti takaisin viime vuonna. Loukamaan äiti on entisiä Kaarinan musiikkiluokkalaisia ja toimii myös tyttärensä managerina.

Loukamaa on mukana Selviytyjät Suomi -tv-sarjan uudella tuotantokaudella, joka alkaa televisiossa 27.2.

Valkeavuoren koulun musiikkiluokkalaiset saivat helmikuussa Loukamaan etävieraaksi. Oppilaat kysyivät ja Loukamaa vastasi:

Minkä ikäisenä tulit kuuluisaksi ja miltä se tuntui?

– Olin 16-vuotias, kun liityin Now Unitediin, ja se tuntui tosi hienolta. Olin treenannut paljon ja siirtynyt normikoulusta kotiopetukseen. Halusin esiintymään ja tanssimaan isoilla lavoilla. Tuntui, että tästä alkaa elämä, jota olen aina toivonut.

Olen tanssinut koko elämäni ja kokeillut kaikkia eri tanssityylejä, muun muassa breakdancea ja balettia. Olen harrastanut myös taekwondoa.

Now Unitediin pääsy tuntui ihan uskomattomalta. Hain Meksikon kautta, sillä suomalaisia ei vielä haettu. Koe-esiintymisissä päätettiin lisätä Suomi mukaan ryhmään. Oli ihana päästä edustamaan Suomea.

Alusta asti ryhmästä on tullut läheisiä ystäviä. Tiedän, että maailmassa on 17 maata, joissa minulla aina on ystävä ja majapaikka.

Mikä oli ensimmäinen iso esiintymisesi?

– Venäjän Voice Kids -finaalissa. Se oli ensimmäinen esiintyminen miljoonayleisön edessä. Seuraavana päivänä esiinnyimme lastensairaalassa. Olen aina tykännyt esiintyä ja jutella lasten kanssa. Joka ikinen esitys jää syvälle sydämeen.

Mitä hyviä ja huonoja puolia julkisuudessa on?

– Olen aina toivonut, että minua kuunneltaisi. Haluan sanoa ja tehdä asioita, ja nyt minulla on yleisö, ihmiset, jotka kuuntelevat. Yritän saada ihmisiä olemaan positiivisempia ja rakastamaan itseään. Saan palautetta siitä, että tämä toimii.

Brasiliassa Now United on tosi tunnettu, ja siellä en voi kävellä kaduilla ilman turvamiehiä. Ei ole yksityisyyttä aina, kun sitä haluaisi, mutta toisaalta tämä kuuluu tähän uraan.

Somessa tuli alkuun negatiivista palautetta, ja kiinnitin siihen vähän liikaa huomiota. Otin kommenteista itseeni, mutta nykyään en enää oikein välitä.

Olen kiitollinen yleisöstä, mutta pelkkä julkisuus ei ole pääasia. On tärkeää, että on haave ja päämäärä, johon keskittyä, että saa harjoitella ja tehdä omaa juttua. Seuraajat ja julkisuus tulevat sen kautta.

Olemme kaikki erilaisia, kannattaa löytää oma juttu ja pysyä siinä, harjoitella ja nauttia elämästä. Ihmiset pelkäävät unelmoida isosti. Mikään ei ole mahdotonta, uskaltakaa haaveilla ja tehkää töitä sen eteen!

Onko sinulla idolia tai esikuvaa?

– Pienenä minua inspiroi Michael Jackson. Tällä hetkellä on monia artisteja ja tanssijoita, jotka inspiroivat. Myös oma äiti on inspiroinut. Hän on tehnyt paljon töitä ja kannustanut minua aina.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Katson TikTokkeja, kuuntelen musiikkia ja katson musiikkivideoita, tykkään tanssia ja suunnitella hauskoja outfittejä.

Kuka tukee sinua urallasi?

– Vanhempani ja koko perhe, entiset tanssinopettajat, NU taustaryhmä, seuraajat, kaikki ystävät.

Suurin ero suomalaisen ja meksikolaisen koulun välillä?

– Läksyjen määrä. Meksikossa tulee enemmän läksyjä ja päivät ovat pidempiä. Meksikossa on koulupuvut. Maanantaisin on aina aamunavaus koulun pihalla. Kuri on tiukempi, meillä ei saanut olla kynsilakkaa ja hiukset piti olla siististi.

Suomessa kuljin itse kouluun bussilla jo ekaluokalla, Meksikossa ei voi kulkea yksin.

Miltä tuntui tulla Meksikosta Suomeen?

– Alan vähän katua sitä, koska täällä on tosi kylmä! Ei, oikeasti täällä on tosi mukavaa. En tiedä kuinka kauan olen täällä, mutta on mukavaa viettää aikaa perheen kanssa, ja olen tutustunut suomalaisiin artisteihin ja päässyt Selviytyjiin. Olen päässyt tekemään asioita, joita en olisi päässyt tekemään Meksikossa.

Millaista oli olla Selviytyjissä?

– Tosi kivaa. Se kuvattiin Suomessa ja kylmä ilma jännitti etukäteen, mutta ei se ollut paha. Kivaa oli kaikki, mitä oppi itsestään ja ihmisten kanssa olemisesta. Todellakin menisin uudestaan.

Onko sinulla haaveita tai unelmia?

– Vielä on paljon haaveita. Haluan muuttaa omaan asuntoon, tehdä omaa musiikkia, haluaisin matkustella ja esiintyä suurilla festareilla. Tykkään puhua, joten oma tv-ohjelma olisi kiva jossakin vaiheessa.

Kaarinan musiikkiluokkien pääsykokeet alkavat

Joalin Loukamaan kouluvierailun järjesti Kaarinan Nuorten Musiikinharrastajien Tuki ry (Mustuki), jonka hallitus koostuu musiikkiluokkalaisten vanhemmista. Mustuki tukee musiikkiluokkien toimintaa yhteistyössä opettajien kanssa. Tavallisena vuonna yhdistys järjestää koululla soitinklinikkatoimintaa ja vierailuita, osallistuu konserttien järjestelyihin sekä vuokraa jäsenilleen soittimia soittoharrastuksen alkuvaiheeseen. Lisäksi Mustuki hankkii varainkeruun tuotoilla musiikkiluokille luokkasoittimia.

– Viime vuoden aikana toiminta on tietysti ollut erilaista. Niinpä mietimme, miten voisimme tukea musiikkiluokkien toimintaa ja keksiä oppilaille piristystä ja inspiraatiota kouluarkeen, kun mitään ei saa tehdä eikä missään käydä, yhdistyksen puheenjohtaja Miia Alhanen kertoo.

Alhanen muistuttaa, että Kaarinan musiikkiluokkien pääsykokeet ovat lähestymässä. Pääsykoepäivät ovat 4.–5.3. Kaikki voivat halutessaan osallistua pääsykokeeseen.

Pääsykoetapahtuma järjestetään koronavuodesta huolimatta lähes normaalisti. Sen sijaan perinteinen Ystävyyden lauluja -konsertti, missä musiikkiluokat esittäytyvät kaupungin 2.-luokkalaisille ja heidän huoltajilleen, jää pitämättä.