Kaupunki ja ravintoloitsija rakentavat yhdessä saunaravintolan Hovirintaan?

0
Hovirinnan nykyinen rantasauna.

Hovirinnan rantaan on haviteltu pysyvää saunaravintolarakennusta, mutta hanke on ollut toukokuusta 2019 saakka jäissä siksi, että siitä ei saatu halutunlaista kaupungin määräämällä budjetilla.

Nyt Kaarinan kaupunginhallitukselle tarjotaan maanantaiseen kokoukseen pohdittavaksi uusi vaihtoehto.

Kaupunki on kysynyt viideltä ravintoloitsijayritykseltä halukkuutta olla mukana projektissa. Niistä kaikki olivat innostuneita toimimaan paikalla ravintoloitsijoina, esimerkiksi vuokralaisina. Neljä olisi valmis sijoittamaan omaakin pääomaa ravintolan rakentamiseen, mikäli kaupunki vastaisi saunaosaston kustannuksista.

Kaksi olisi valmis ottamaan koko rakennusprojektin hoidettavakseen, ja tällöin kaupunki vuokraisi saunatilat yrittäjältä.

Kaupunginhallituksen pohjaehdotuksena on, että kaupunki valitsee hybridimallin: ravintoloitsija vastaisi ravintolan ja kaupunki saunan rakentamisen kustannuksista. Osapuolten välille solmittaisiin osakassopimus ja perustettaisiin kiinteistöyhtiö.

Vaihtoehdon etuna on, että kokonaisuudesta saadaan kunnon kokoinen. Mikäli kaupunki rakentaisi saunaravintolan itse, pinta-alaa pitäisi pienentää ja muistakin toiveista tinkiä, jotta määrärahassa pysytään.

Hankkeeseen on varattu 1,4 miljoonaa euroa.

Tulevan yrityksen valinnassa aiotaan pohjaehdotuksen mukaan painottaa yrityksen taloudellista kykyä selviytyä projektista.

Saunan ja ravintolarakennuksen on tarkoitus palvella kuntalaisten lisäksi vierasveneilijöitä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman vuonna 2017.

Rannalla on toistaiseksi käytössä väliaikainen konttiravintola Nemo sekä vanha, purettavaksi aiottu saunarakennus.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of