
Kaarinalainen, TuTon riveissä urheileva 26-vuotias Milja Thureson voitti viikonloppuna Jyväskylässä kaksi yleisurheilun SM-hallin hopeamitalia.
Lauantaina Thureson pääsi hopealle 400 metrillä, sunnuntaina 200 metrillä. Kultamitalin nappasi kummallakin kerralla Mette Baas.
400 metrillä Thureson juoksi ajan 55,27. 200 metrillä ajaksi tuli 24,12.
– Tämä oli hyvä välitavoite. Päätavoitteena meillä kuitenkin on, että ajat tästä vielä paranisivat ja kunto olisi kesällä paras, kertoo Vesa Thureson.
Hän on Miljan isä ja valmentanut tytärtään siitä saakka, kun tämä aloitti urheilun alakouluikäisenä. Kesällä edessä on Kalevan kisat, Paavo Nurmi Games sekä muita eliittikisoja.
Poikkeusvuoden vuoksi kilpailuja oli takana varsin vähän, mikä ei ole eduksi: suoritukset parantuvat kilpaillessa ja huippukuntoon pääseminen on vaatinut Miljalla yleensä lähemmäs kymmenen kilpailua.
– Lisäksi hallirata on 200 metriä, kun kesärata on 400 metriä. Hallissa on jyrkät kaarteet, ja se on hitaampi juosta, Vesa kertoo.
Milja Thureson kilpaili Jyväskylässä myös 60 metrissä mutta tuli vain kuudenneksi.
– Milja juoksi sen matkan vain 20 minuuttia 400 metrin juoksemisen jälkeen. Moni urheilija on siinä tilanteessa niin hapoilla, että ei pysty juoksemaan lainkaan. Suomessa kukaan muu ei kilpailekaan kaikkia näitä matkoja hallissa Miljan lisäksi.
Tämän vuoden erikoisuutena oli koronatesti, jossa käytiin kisojen aattona eli perjantaina.
– Koronarajoitusten kannalta kisat oli tosi hyvin järjestetty. Esimerkiksi urheilijat pääsivät halliin vain oman suorituksensa ajaksi, Vesa miettii.
Viikonlopun kisoja voi käydä katsomassa Yle Areenasta.