Pääkirjoitus: Suuntaa eteenpäin menneisyydestä

0

Tiistai-illalla viime viikolla puhelimeni soi. Langan päässä oli pikkuserkkuni äitini puolelta, samaa ikäluokkaa kuin edesmennyt äitini. Soittaja oli miettinyt, keitä sukulaisia hänellä harvassa sukupuussaan oikein on, ja aloitti minusta. Puhelun aikana kuulin äitini nuoruudesta asioita, joita en ollut kuullut koskaan.

Seuraavana päivänä tein artikkelia Kaarina-lehden 35 vuoden juhlalehteä varten ja uppouduin 1980-luvun karttaan Kaarinasta. Elin täällä silloin itse lapsena ja nuorena, ja muistoja tuli tulvimalla.

Torstaina sometin eteenpäin Kaarina-lehden penkkariartikkelia. Facebook-päivitystä kommentoi ihmisiä, joiden kanssa satuin itse kiljumaan aikoinaan kuorma-auton lavalla. Mietin, löytäisinkö helposti vanhoja penkkarikuvia, ja loppuillan istuinkin sitten lattialla luokkakuvien, koulumatrikkeleiden ja -lehtien keskellä.

Vaarniemen yläasteen Vaarannan postia -nimisestä lehdestä tuli vastaan sellainenkin teksti, jonka otsikkona oli Sutiojrikääp ja jonka alta löytyi oma nimeni. (Vinkkasin silloisille lukijoille, että kyseinen otsikko pitäisi lukea lopusta alkuun.)

Lopputuloksena näin yhtäkkiä uusin silmin myös oman tämänhetkisen itseäni ja elämäni. Menneisyys, tausta, antoi kummasti perspektiiviä nykyhetkelle.

Tulevaisuutta on korona-aikana vaikea ennakoida edes muutaman päivän päähän. Monella työpaikka ja ura on kadonnut, kuin olisi heitetty keskelle tuntematonta metsää, jossa jokainen suunta tuntuu nyt oudolta. Metsässä on kuitenkin helpompi suunnistaa, jos tuntee sen, mistä on tullut: mitä polkua pitkin on tähän hetkeen päätynyt. Silloin seuraavilla askeleilla on suunta. Nyt on erinomainen hetki kaivella komeroita, järjestellä kuvia ja soittaa sukulaisille: hahmotella omaa tarinaa.

Maria Kesti

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of