Tyrskähdetty: Taksikuskeille tarvitaan maskit, kiitos ladusta ja miksi rokotusajat menivät jo

0

Miksi taksien kuljettajat eivät käytä suusuojaimia? Olen tänä vuonna neljästi ajanut taksilla, eikä yhdelläkään kuljettajalla ollut maskia. Vanhojen ihmisten on usein pakko käyttää takseja, eikä auta, vaikka matkustaja itse olisi miten suojautunut. Kun eräältä kuljettajalta kysyin asiaa, hän suuttui ja sanoi: ”Ei minulla koronaa ole!” Eihän sitä voi kukaan itse tietää. Sitten valitetaan, kun takseja ei käytetä.

Vanha mummo

Iloinen, suuri kiitos Petri Kurjelle, joka on yksityishenkilönä tehnyt mahtavat ladut Rauvolan ja Piispanristin alueelle moottorikelkalla. Laduille pääsee mm. Ala-lemuntieltä, Vaarniemen koulun eteläpäästä, Rauvolantieltä ja luonnonsuojelualueen parkkipaikalta. Latujen pituus on noin 6 km.

Mariitta ja muut Rauvolan ja Piispanristin alueen hiihtäjät kiittävät!

Tuorlan 1800-luvun vesimyllyn ikkunat on vihdoinkin korjattu. Hienoa ja kiitos!

Marjo Uotila

Ei verorahoilla uutta koirapuistoa Kaarinaan! Kuntalaisia pitää kohdella tasapuolisesti. Kaikilla ei ole koiraa ja hyvä niin. Rahat parempaan käyttöön vaikka kuntoportaisiin, jolla saadaan kuntalaisten kunto paremmaksi. Tällä säästetään sairauskuluissa.

Eetu

Minkä takia Nappi ja Plätty -kyltti vaihdettiin toiseen kylttiin? Nappi ja Plätty oli osuva nimi.

Pienistä puroista syntyy myös säästöt

Miksi Kaarinan jäteliete säiliöistä ja saostuskaivoista pitää kuljettaa Gasumille Turkuun? Yrittäjä kerää lietteen Harvaluodosta. Pitääkö hänen todella ajaa 20 kilometriä lähes pelkkää vettä kyydissä, odottaa Gasumilla vuoroaan tuntikaupalla ja ajaa taas takaisin Harvaluotoon? Sitten Gasum pumppaa jätteen Kakolaan puhdistettavaksi. Eikö todellinen ympäristöteko ole se, että yrittäjä tyhjentää lietteen osuuskunnan pumppaamoon tai Piikkiön vanhan putsarin pumppaamoon ja paine kuljettaa sen suoraan Kakolaan? Saostuskaivojäte on paksua, mutta säiliöjäte on 90% vettä ja lisäksi noin 50% Kaarinan jätevedestä on ns. vuotovettä, joka entisestään laimentaa jätelientä.

Kyllä tulee mieleen kysymys: KUI?

On tärkeää, että joku kysyy: Mitä sinulle kuuluu? Kolumnisti kirjoitti viime lehdessä yksinäisyydestä. Päätin testata SPR:n sivuilta. Paljastui, että ystävä on niin monen klikkauksen takana, että arka ihminen, jolle jo kynnys pyytää ystävää on korkea, jättää homman sikseen. Menin kuitenkin eteenpäin, kunnes eteeni lävähti lomake, jossa pitää ilmoittaa henkilökohtaiset tiedot, syntymäpäivästä lähtien, oudolla sivulla. Mitä jos yksinäisellä ei ole nettiä?

Mitäpä minulle kuuluisi

Kiitos Taksidatan kuljettajalle, joka maanantaina iltapäivällä toi minulle kotiin ostoksen, jonka ystävänpäivän iltana unohdin autoon. Ystävällinen teko, ja aivan oma-aloitteisesti toimi kuljettaja.

Mamma ja pikku apulainen

Outoa, kun Turun Sanomissa käsketään varaamaan koronarokotusaikoja mutta netissä ei onnistu eikä kukaan vastaa puhelimeen. Olisi voinut tiedottaa ajoissa ja kyseisellä nettisivulla, että ajat menivät jo. Jos yrittäjänä lupaisin jotain eikä sitä riittäisi, minun pitäisi antaa tilalle jotain toista.

Reijo Sillanpää