Monen kaarinalaisen sydäntä kouraisi lukea uutisia Koskelan henkirikoksesta, jossa kolme nuorta pahoinpiteli ja surmasi teini-ikäisen pojan. Poika oli ollut pitkään kiusattu.
Kaarinassakin muistettiin häntä kynttilöillä. Koskelan uhrille sekä väkivallan ja kiusaamisen pysäyttämiseksi sai tuoda kynttilöitä perjantaina Kaarinan kirkon portaille Hovirintaan.
– Koskelan tapaus kosketti minua entisenä koulukiusattuna ja kahden lapsen äitinä. Kun löysin Facebookista ”Minä en kiusaa” -yhteisöstä listan, missä kaupungeissa uhria muistetaan perjantaina, huomasin, että Kaarinaa ei ollut joukossa, taustoittaa Kaarinan tapahtuman ideoinut Annina Laaksonen.
Hän toivoi kynttilöiden pysäyttävän kiusaajia ja osoittavan kiusatuille, että he eivät ole yksin. Kynttilöitä saikin tuoda paitsi Koskelan henkirikoksen uhrille myös yleensäkin kiusaamista ja väkivaltaa vastaan.
”Ihmiset avautuivat”
Kynttilöitä kertyi kirkolle 94.
– Tunnelma oli hiljainen ja puhuttava. Ihmiset avautuivat omista kokemuksistaan, ja kyyneliä oli monen silmissä niin tullessa kuin lähtiessäkin, kertoo Laaksonen.
– Ihana oli huomata, että myös nuoret olivat lähteneet liikkeelle. Oma uskoni ihmisten yhteishenkeen ja välittämiseen palasi.
Aluksi kynttilöitä oli ajatus kerätä Kaarina-talon eteen, mutta lupaa ei heltinyt, ei myöskään muilta kaupungin alueilta. Sen sijaan Kaarinan seurakunnassa ehdotus otettiin lämmöllä vastaan. Paikaksi valikoitui kirkon ulkoportaat.
– Portaat olivat paloturvalliset ja niistä kynttilät näkyivät kauas, eikä ihmisten tarvinnut korona-aikana kerääntyä lähelle toisiaan.
Paikalla oli koko ajan henkilö, joka vartioi, että sytyttäjiä on kerrallaan korkeintaan kuusi eikä muutakaan häiriötä synny.
Kaikista kiusaaminen ei tee vahvempaa
Yöyhdeltätoista Laaksonen puhalsi miehensä kanssa kynttilät sammuksiin ja keräsi roskat.
– Monesta kynttilästä oli vain osa palanut, emmekä halunneet heittää niitä pois. Seuraavana päivänä kävimmekin sytyttämässä ne Kuusiston kirkon muistoristille.
Laaksosta itseään kiusattiin koulussa ensimmäisillä luokilla. Kiusaamisen syynä oli, että hänen isänsä oli kuollut.
– Kiusaaminen lakkasi, kun näytin, että en välitä siitä. Itsestäni kiusaaminen teki vahvemman ihmisen, mutta kaikille ei käy yhtä hyvin. Vaikka lapsi näyttää vahvalta, häneen sattuu silti, Laaksonen miettii.
Kynttilöitä oli sytytetty myös Piikkiössä kirkon hautausmaalla. Kynttilöitä kertyi sosiaalisen median päivitysten perusteella Piikkiössä lähes yhtä paljon kuin kanta-Kaarinassa.