Kaarina pandemian keskellä – 11 vuotta sitten

0
Revinnäinen 7.1.2010 julkaistusta Kaarina-lehden jutusta, jossa käsiteltiin vuoden 2009 tapahtumia.

Maailmalla kohistaan uudesta, vaarallisesta influenssaviruksesta, joka on tulossa Suomeen. Rokotukset puhuttavat, ja Kaarinan terveyskeskuksessa valmistaudutaan ottamaan vastaan sairaiden ryntäys.

– Potilaan tullessa terveyskeskukseen häntä kehotetaan heti ovella laittamaan hengityssuojain ja desinfioimaan kätensä hyvin, kertoo ylilääkäri.

Hän toteaa myös, että terveyskeskuksessa pystyttäisiin suoriutumaan kaupunkilaisten rokottamisesta tiukemmallakin aikataululla, jos vain rokotetta olisi saatavilla.

Näin luki Kaarina-lehden uutisessa, joka kuulostaa siltä, että se on uutisoitu vuonna 2020 tai 2021. Todellisuudessa kyseinen uutinen on 11 vuoden takaa.

Sikainfluenssa, joka oli sukua espanjantaudille, levisi ympäri maailman ja kuormitti terveydenhuoltojärjestelmiä. Tehohoidosta ja hengityskoneeseen joutumisesta huolimatta suuri osa taudin vakavan muodon saaneista menehtyi.

Suomessa pahimmat pelot sikainfluenssasta eivät lopulta toteutuneet. Merkittävänä tekijänä oli se, että rokote valmistui nopeasti: rokotuksen ehti ottaa 70% väestöstä ennen kuin virus rantautui tänne.

Silti joka kymmenes suomalainen sai tartunnan. Sairaalahoitoon joutui 1600, ja tautiin kuoli 44 ihmistä.

Teho-osastojen paikoista oli Suomessa pahimpina viikkoina pulaa, mutta muutoin yhteiskunta pyöri normaalisti.

Yllättäen rokote lisäsi nuorten riskiä sairastua narkolepsiaan. Tavallisesti sairaus puhkeaa vuosittain 50:lla henkilöllä, mutta rokote lisäsi tätä määrää kahden vuoden aikana 230:lla. Juuri sikainfluenssan rokoteskandaali sai ihmiset pelästymään rokotteiden turvallisuusriskeistä, ja rokotevastainen liikehdintä käynnistyi.

Duodecim kuitenkin muistuttaa, että narkolepsian puhkeamiseen vaadittiin sekä perinnöllinen alttius että sellainen rokotteen rakenne, jota ei ole enää yhdessäkään nykyisessä rokotteessa.

Sikainfluenssa oli lähtenyt liikkeelle Meksikosta ja Pohjois-Amerikasta huhtikuussa 2009. Jo seuraavassa kuussa WHO julisti pandemiauhan. Suomessa varauduttiin poikkeukselliseen epidemiaan perustamalla influenssaosastoja ja varasairaaloita.

Silloinen pandemia eroaa nykyisestä erityisesti siinä, että sikainfluenssa oli vaarallisin nuorille ja työikäisille. Iäkkäillä oli aiempaa suojaa vanhoista epidemioista. Covid-19 taas on vaarallisin vanhimmille ikäryhmille.