Gotfried Huotarin naapurissa pikkupoikana asunut Mika Pyy muistaa edelleen taiteilijakodin tuoksun. Öljyvärimaalin haju sekoittui sisällä poltetun tupakan savuun ja uunissa paistuvaan lettipullan tuoksuun. Hajujen sekamelskan kruunasi koiranpissan kirpeä aromi.
– Pariskunnan terrierit Ani ja Aku oli opetettu käymään pissalla sanomalehtipaperilla vuoratun uuninpellin päällä, Pyy muistelee.
Kaarina-talossa oli helmikuussa esillä monipuolisen ja tuotteliaan, mutta melko tuntemattomaksi jääneen taiteilijan Gotfried Huotarin (1923–1994) teoksia. Huotari eli vaimonsa Linnean ja kahden koiransa kanssa vaatimattomassa, kahden huoneen mökissä Auvaisbergin kartanon mailla. Asuntoon kannettiin vesi sisään ja ulos, ja pihan perällä oli ulkohuussi.
Pienen tuvan seinät olivat pullollaan Huotarin öljyvärimaalauksia, mosaiikkeja ja reliefejä. Pihaa koristivat puuveistokset ja puun oksilla roikkui omatekoisia mobileja. Pihalla oli myös aitaus, jossa pariskunnan koirat pelasivat jalkapalloa. Varsinkin Aku oli taitava kuljettamaan palloa kuonollaan.
Vaatimaton mies ei tehnyt numeroa taiteestaan, mutta antoi usein tuttaville lahjaksi teoksiaan. Huotariin pikkupoikina tutustuneet Pyy ja Toni Toivonen uskovat, että hänen teoksiaan löytyy edelleen useista kodeista Turun seudulta.
– Gotfried eli Kotri, kuten me häntä kutsuimme, ei ollut mikään matrikkelitaiteilija. Hän ei koskaan yrittänyt kaupitella teoksiaan, mutta pienellä markkinoinnilla ja brändäämisellä hänestä olisi voinut tulla varmasti kuuluisampi, Toivonen arvelee.
Taulu kiitokseksi löylyistä
Baskeriin ja paksusankaisiin silmälaseihin pukeutunut Huotari kävi päivätöissä Semeran betonielementtitehtaalla, jossa hänen vastuullaan oli betonielementtien viimeistely. Myös Mika Pyyn ja Toni Toivosen isät työskentelivät Semeralla, joten perheet tulivat tutuiksi sitä kautta.
Pyyn lapsuudenkoti sijaitsi parin sadan metrin päässä Huotarien mökistä. Iltapäivisin koulun jälkeen hän meni Linnea-tädin luokse hoitoon. Huotarit, joilla ei ollut suihkua, kävivät saunassa Pyiden kotona. Gotfried toi usein mukanaan kiitokseksi taulun.
Taulut ovat yhä tallella. Valtaosa Kaarina-talossa näytillä olleista teoksista on Pyiden kotoa.
– Häpeäkseni myönnän, etten lapsena kiinnittänyt hänen teoksiinsa sen kummemmin huomiota. Vasta aikuisiällä olen tajunnut, miten mielenkiintoisessa ympäristössä olen saanut viettää osan lapsuuttani. Arvostus on kasvanut pikkuhiljaa vuosien myötä, Mika Pyy kertoo.
Tyypillisintä Huotaria olivat luontoaiheiset öljyvärimaalaukset. Luontomaalauksia koristaa usein järvi tai lampi, kitukasvuiset havupuut ja pilvinen taivas. Paksu öljyvärikerros tuo maalauksiin hieman kolmiulotteisen vaikutelman.
Itseoppinut taiteilija käytti materiaaleinaan kaikkea mahdollista. Maalaus saattoi syntyä yhtä hyvin kankaalle kuin lastulevyn päälle. Huotari teki esimerkiksi reliefejä, joissa koivun kääpä toimi hattuna ja tammenterhot silminä.
– Näyttelyssä oli esillä pieni mosaiikkitaulu, jonka pohjakerrokseen Kotri sekoitti aikoinaan ohrapuuron jämät, Pyy nauraa.
Pyyn suosikkiteos on tummanpuhuva hiilipiirros kaivoksesta. Sodan käynyt Huotari työskenteli tiettävästi aikoinaan Pohjois-Karjalassa Outokummun kaivoksilla.
– Vaimoni sanoo, että se on hirveä teos, koska se on niin synkkä. Minusta tunnelma on jollakin tavalla maaginen.
Oliko hänellä poika?
Huotari jäi leskeksi ja eli viimeiset vuotensa Kaarinakodissa. Mökki, jossa pariskunta asui, on kunnostettu ja edelleen asuinkäytössä.
Pyy ja Toivonen arvelevat, että jos Kotri eläisi, hän olisi varmasti hämillään näyttelyn saamasta huomiosta.
– Voisin kuvitella, että hän olisi myös mielissään. Hän oli tuntematon suuruus, joka olisi ehdottomasti ansainnut jo eläessään tällaisen näyttelyn.
Pienenä taka-ajatuksena näyttelyssä oli myös saada lisää tietoa Huotarin elämästä ja teoksista. Kahden vuoden päästä Huotari täyttäisi sata vuotta, jos olisi yhä elossa.
– Juhlan kunniaksi voisi järjestää ehkä uuden näyttelyn, jossa esiteltäisiin laajemmin hänen teoksiaan, Toivonen visioi.
Gotfriedilla ja Linnealla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta jälkeenpäin Toivonen on kuullut, että taiteilijalla olisi ollut poika.
– Jos tieto pitää paikkansa, olisi mahtavaa löytää hänet. Ehkä hänellä olisi jäljellä isänsä teoksia.
Tunnetko myös heidät?
Touko Laaksonen: Kenties kaikkien aikojen tunnetuin kaarinalainen Tom of Finland muistetaan homoeroottisista teoksistaan.
Kaisa Villikka: Harvakseltaan näyttelyjä pitävä, eläkkeellä oleva kuvaamataidon lehtori asuu Littoisissa.
Sibel Kantola: Rauhalinnassa sijaitsevan Mökki Gallerian perustaja ja omistaja. Kuvittanut muun muassa useita satukirjoja.
Merja Pitkänen: Piikkiössä asuva kuvanveistäjä.
Reima Nurmikko: Littoisissa asuva taiteilija. Tunnetaan muun muassa haahkoistaan, joita kelluu esimerkiksi Aurajoessa.
Merja Markkula: Taiteilija ja Kuusiston Taidekartanon perustaja.
Ilkka Heilä: Kaarinalainen sarjakuvapiirtäjä, B. Virtasen keksijä.
Heidi Limnell: Piispanristillä asuva kuvanveistäjä.
Merja Ylitalo: Littoisissa asuva kuvataiteilija. Maalannut mm. Littoisten kirkon alttaritaulun.
Panu Thusberg: Littoisissa asuva taidemaali, taidegraafikko ja kuvanveistäjä. Merja Ylitalon puoliso.
Matti Hyvärinen: edesmennyt korutaiteilija ja Sirokorun luoja.
Lähteet: Kaarinan Taideyhdistys, Kaarina-seura ja Anri Veston (Kaarinan kaupungin kulttuuritiimi)
