Hovirinnassa Jerusalemiin

0
Miika Hjort, Leena Kinnari, Maarit Kauhava ja Jaana Engström ovat mukana palmusunnuntain vaelluksilla.

Kasvomaskeja piiloteltiin maanantaina Kaarinan kirkon pihalla huivien alle, jotta näkymä muistuttaisi enemmän kahdentuhannen vuoden takaista basaaria Jerusalemissa kuin tämänhetkistä Hovirintaa, jossa eletään pandemian keskellä. Miika Hjort, Leena Kinnari, Maarit Kauhava ja Jaana Engström olivat tulleet harjoittelemaan tulevan sunnuntain eli palmusunnuntain vaellusta.

Kaarinan kirkko on yleensä ollut täynnä palmusunnuntain kirkonmenoissa, ja pienet virpojat ovat kulkeneet Karinassa ovelta ovelle. Näistä perinteistä täytyy tänä vuonna luopua, niin kuin täytyi viime pääsiäisenäkin. Kaarinan seurakunta päätti kuitenkin tällä kertaa järjestää ulkona palmusunnuntain vaelluksia pienryhmille, turvaetäisyyksin ja kasvomaskein – elleivät mahdolliset uudet koronarajoitukset ehdi estää vaelluksia.

Sunnuntain vaelluspaikat ovat jo täynnä, mutta ensi tiistaina yksi päiväkoti peruutti oman kierroksensa Kaarinan kirkolla, joten sinne voi todennäköisesti vielä pyrkiä, vinkkaa Engström. Vartin mittaiset vaellukset on tarkoitettu lapsiperheille.

Rastit alkavat palmusunnuntaista eli siitä, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin.

– Suomessa on usein keskitytty palmusunnuntaina palmunlehvien heiluttamiseen eli virpomisperinteeseen, kommentoi seurakuntapastori Kalle Toivo Kaarinan seurakunnasta.

– Historiallisena huomiona on kuitenkin kiinnostavaa, että Jeesuksen ratsastaminen Jerusalemiin oli poliittisesti latautunut. Mukana oli yhteiskunnallisen häiriön elementti. Jeesus oli kansan suosiossa ja vallanpitäjien pelkäämä.

Jeesuksen ihmetekojen maine oli kiirinyt hänen edellään, ja hänen odotettiin kaatavan roomalaishallinnon. Erikoista tosin oli, että hän ratsasti aasilla, työjuhdan varsalla, eikä saapunut paikalle loisteliaasti. Itse pääsiäisenäkin tapahtumat etenivät täysin eri lailla kuin kansa oli olettanut.

Jeesuksen kuolinaikoja muistellaan ensi viikonloppuna myös Jehovan todistajien keskuudessa. 1900-luvun alussa Suomeen rantautuneessa uskonnollisessa liikkeessä ei juhlita joulua tai muitakaan tavallisia juhlapyhiä, ja Jehovan todistajien ainoa vuosittainen juhla on pääsiäisenä. Juhla on vain yhtenä päivänä, ja se osuu tänä vuonna tulevaan lauantaihin.

– Mukaan on kiinnostuksesta tullut usein muidenkin uskontokuntien edustajia, kertoo aluetiedottaja Unto Meriläinen .

– Toissavuonna päivä sattui olemaan samaan aikaan evankelisluterilaisen pääsiäisen kanssa, mutta nyt päivien ero on suurimmillaan.

Jehovan todistajien juhla järjestetään tänä vuonna videoneuvottelupalvelujen välityksellä. Kaarinan tapahtuman tiedot löytyvät Jehovan todistajien valtakunnallisen sivuston jw.org kautta.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of