Kaarinan laboratoriopalveluita ei liitetä TyksLabiin

0
Kaarina järjestää toistaiseksi itse omat laboratoriopalvelunsa. Arkistokuva Kaarinan pääterveysaseman laboratoriosta.

Kaarina ei aio liittää laboratoriopalveluitaan osaksi TyksLabia. Janne Ason (kok.) valtuustoaloitteesta alkunsa saanut selvitys katsottiin maanantaina loppuunkäsitellyksi kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Selvityksen mukaan liittyminen Tyks Laboratorioihin voisi olla toiminnallisesti järkevää, mutta ei taloudellisesti. Laskelmien mukaan laboratoriopalvelujen kokonaiskustannukset nousisivat arviolta 200 000 euroa vuodessa nykytasoon nähden.

Kaarinan sosiaali- ja terveysjohtaja Mikko Pakarinen uumoili, että laboratoriopalvelujen yhdistäminen tulee eteen siinä vaiheessa, jos sote-uudistus etenee.