Kalevi Pirttijärven pakina: Monimuotoinen rakkaus

0

Yksinäisyys on ainoa asia, joka tulee hakemattakin. Eikä se lähde pois, kuten kutsumaton vieras, odottamallakaan.

Rakkautta tuo vihollinen ei suvaitse. Olkoon rakkauden muoto kuhunkin tilanteeseen sopiva, mutta yksinäisyyden se poistaa aina. Minun elämässäni on rakkaus ollut varsin monimuotoista.

Olen kertonut merestä ja matkoistani, mutta meri on ollut myös rakkauteni kohde. Ei meren synkin raivokaan ole estänyt rakkauttani. Meri on suuri rakastettavaksi. Siksi sitä voi rakastaa ja vihata. Järveä voi vain rakastaa.

Kun jäin yksin, ajattelin, että nyt on enää meri jäljellä ja sekin vain muistoissa. Matkat on matkattu. En ole valmis yksin lähtemään ankkuri-osuudelle (urheilu-termillä).

Katselen (parvekkeelta) tämänkin ja yleensä talojen varttuneita vaeltajia. On järkyttävä näky, kun vähäinenkin yhteiselo on kielletty. He (me) vaellamme maski kasvoilla vähäiset liikkumisemme, ei vain yksinäisinä vaan lisäksi kuin hyljättynä. Mieleeni tulee Hugo Simbergin maalaus Kuoleman Puutarha .

Minua ei ole luotu elämään yksin. Siksi olin aktiivinen. Kirjeet ja viestit sinkoilivat. Työt voi kuulemma hoitaa etänä, mutta rakkauden kanssa se ei kuulemma oikein toimi. Haavekuvat täytyy saada konkretisoitua.

No, sillä minulle tyypillisellä ”moukan tuurilla” ystäväni oli ja on toisella puolella Suomea.

Olen realisti mutta uskon ihmeisiin. Eihän epäilijä voi olla realisti. Niinhän minä polkasin ”rallin” käyntiin. Mitäs tuo nyt on: noin 500 kilometriä ja 6 tuntia (yhteen suuntaan). Perillä ei tulooni varmaankaan uskottu. Olihan se kahdeksankymppisten sarjassa, näillä keleillä, aika kukkoilu.

No, enhän minä nyt Teille kaikkea kerro. Tästä jatkaa ”Tossujen tarina”, he ovat jääviä, joten heihin voi luottaa.

Tossupari saapui taloon. Onpas täällä ystävällinen ilmapiiri, täältä ei lähdetä. Lähtöpäivän aamuna vasemman jalan tossu sanoi, että mennään piiloon. ”Okei. Huomasitko, kuinka hellästi emäntä meitä kantoi ja nuuhkaisikin vielä”, kommentoi oikean tossu. ”Ihmeellistä tuo ihmisten rakkaus, kun se tuntuu varpaissa asti.”

”Niin, mutta kyllä ne silloin vähän liikaa hikoilevat”, vasen vastasi ja jatkoi: ”Kyllä minä luulen niiden napojen olevan yhdessä.”

”Senkin Pölhö”, sanoi oikea. ”Ei ihme, etteivät ihmiset arvosta vasemman jalan kenkää. Totta kai niillä on navat yhdessä, kun ne suutelevat. Ei ihmisen kieli ole niin pitkä kuin kenkän iltti.”

”Nuo varpaan torvelot väittivät, että ne on kyyneleitä. Sillä miksi emäntä itki nähdessään meidät”, ehdotti vasen. ”Niinpä”, tuumi oikea. ”Yleensähän isäntä nauraa ja lopettaa sadattelun nähdessään meidät.”

Taktiikkaa tai ei, puolin ja toisin. Sillä emäntä aikoo Turkuun päin tullessaan palauttaa vain toisen tossun. Pakkohan on isännän silloin lähteä sitä toista hakemaan. Minä en ko. tapauksesta muuta tiedä, mutta todellisuus on se, mikä elää unelmissamme.

Kyllä koronan vaikutusta yksinäisyyteen voi syyttää vielä sen voittamisen jälkeenkin. Sillä joillekin se voi olla oivallus, että viihtyykin omissa oloissaan ja fyysinen kontaktin karttelu voi jäädä pysyväksi.

Kalevi Pirttijärvi

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of