Kalle “Kajo” Niskasen kolumni: Keikkoja, kiitos

0

Kouluvuosinani, kun räppihommani olivat vasta alkutaipaleellaan, törmäsin usein väittämään, että rap ei ole musiikkia.

Nyt, kun kyseisellä genrellä on esimerkiksi täytetty stadioneita myös Suomessa, voinemme todeta viimein väittämän vääräksi, ellei asiaa sitten tiedustele muusikoiden.net-porukalta, mutta se onkin taas jo toinen tarina.

Pointtini onkin se, että heti, kun aloin myös itse saada meriittejä tuosta alkujaan ”naurettavasta” harrastuksestani, muuttui selän takana kuiskiminen melko nopeasti jo selkääntaputteluksi. ”Hyvää biittii äijä heittää,” kuului yhtäkkiä nyt useammastakin suusta ja itsetuntoni hipoi pilviä. (Huom. biittihän tarkoittaa oikeasti taustamusaa räpissä, eikä itse riimien sylkemistä.)

Jos ihmisten arvostus on siis se, joka tekee jostain musiikista musiikkia, alkaa valitettavasti kuitenkin näyttää siltä, että räppi ei olekaan musiikkia, eikä oikeastaan mikään muukaan musiikki.

Alamme saama arvostus – tai oikeastaan sen puute – onkin koronan myötä edennyt aina siihen pisteeseen saakka, että olen kuullut jopa työttömien huutelevan somessa, että menisivät oikeisiin töihin.

Facebookissa kinaaminen on kuitenkin raskasta hommaa, joten onneksi sen jälkeen voi taas rentouttaa itsensä vaikka kuuntelemalla mun uusinta biisiä Spotifysta ja larpata olevansa itsekin artisti, niin eipä tarvitsisi töitä ainakaan tehdä.

Köyhänä en silti todellisuudessa syytä tilanteesta muita köyhiä, vaikka lisäämällä mukaan vielä rasismin olisinkin jo varmaan gallupien mukaan Suomen suosituin puolue, mutta sekin on toinen tarina.

”Menkää töihin” -solvauksiin puolestaan ei kai asemassani voi kuin todeta, että erittäin mielelläni menisinkin. Oloni onkin kuin sillä eräästä uutisklipistä tutuksi tulleella toverilla, joka aamulla vielä meni töihin mutta nyt v***ttaa.

Harkitsin jopa nälkälakkoon menemistä, kunnes muistin kaikki ne kerrat viimeisen vuoden sisään, jolloin mulla ei ole ollut varaa syödä, ja tajusin, miten vähän se on ketään kiinnostanut tähänkään mennessä.

Kalle ”Kajo” Niskanen