Kaupungin kesätyöhaku nuorille alkaa tänään

0
Kesätöitä viime heinäkuulta.

16–24-vuotiaat kaarinalaiset nuoret voivat maaliskuussa hakea Kaarinan kaupungille kesätöihin.

Nuoret pääsevät esimerkiksi hoitamaan viheralueita, avustamaan kirjastossa ja laitoskeittiöissä, tekemään toimistotöitä, ulkoilemaan vanhusten kanssa, siivoamaan tai leikittämään alle kouluikäisiä lapsia.

Tosin osa kesätyöpaikoista voi peruuntua koronapandemiatilanteen johdosta. Silloin työhakemus siirretään yksikköön, jossa työpaikkoja yhä on.

Kesätyö kestää kuukauden touko-elokuun välisenä aikana. Palkka on 760 euroa.

Kesätyö voi tärpätä sekä arvonnan että haastattelun kautta. Työpaikkaa voi hakea sekä arvonnan että haastattelun kautta, mutta vain yhden työpaikan voi vastaanottaa. Viime kesänä kaupungin kesätöissä olleet eivät voi tänä vuonna osallistua arvontaan.

Nuorten kesätyöhaku 12.–31.3. Hakulinkki löytyy Kaarinan kaupungin verkkosivuilta.