Toimistoinsinööri Anssi Valtonen paljastaa, että suurimmat putket kuuluvat hulevesiviemäreihin. Niiden halkaisija on Kaarinassa tavannut isoimmillaan olla 140 senttimetriä, pienimmillään 20.
Jätevesiviemäriputket ovat pienempiä. Niiden halkaisija on yleensä 16–80 senttimetriä. Vesijohdot ovat useimmiten 6,3–40 cm.
Tässä urakassa Hulkkioon on tulossa 1,6 kilometriä hulevesiverkostoa ja 1,2 kilometriä jätevesiverkostoa ja vesijohtoa. Lisäksi paikalle ilmaantuu kaksi pumppaamoa, ja hulevedelle on tulossa viivytysaltaita.
Kaupungininsinööri Pirkkoliisa Heinonen kertoo, että eniten kunnallistekniikkaa rakennetaan tänä vuonna Verkakylään ja Vairioon. Niihin on tulossa putkia noin 10 kilometrin matkalle.
Yhteensä kaupungin tämän vuoden investointihintalappu hulevesistä ja vesihuollosta on 3,5 miljoonaa euroa.