Nyt Kaarinassakin on päätetty muistaa häntä kynttilöillä. Koskelan uhrille sekä väkivallan ja kiusaamisen pysäyttämiseksi saa tuoda kynttilän perjantaina kello 15–23 Kaarinan kirkon portaille Hovirintaan.
– Koskelan tapaus on koskettanut minua entisenä koulukiusattuna ja kahden lapsen äitinä. Kun löysin Facebookista “Minä en kiusaa” -yhteisöstä listan, missä kaupungeissa uhria muistetaan perjantaina, huomasin, että Kaarinaa ei ollut joukossa, taustoittaa Kaarinan tapahtuman ideoinut Annina Laaksonen .
Hän toivoo kynttilöiden pysäyttävän kiusaajia ja osoittavan kiusatuille, että he eivät ole yksin. Kynttilöitä voi tuoda paitsi Koskelan henkirikoksen uhrille myös yleensäkin kiusaamista ja väkivaltaa vastaan.
Aluksi kynttilöitä oli ajatus kerätä Kaarina-talon eteen, mutta lupaa ei heltinyt, ei myöskään muilta kaupungin alueilta. Sen sijaan Kaarinan seurakunnassa ehdotus otettiin heti lämmöllä vastaan. Paikaksi valikoitui kirkon ulkoportaat. Ne ovat tällä hetkellä suljettuna, mutta seurakunnassa luvattiin poistaa ketjut ja harjata portaat perjantaihin mennessä.
– Portaat ovat paloturvalliset ja niistä kynttilät näkyvät kauas, eikä ihmisten tarvitse korona-aikana kerääntyä lähelle toisiaan.
Paikalla on koko ajan henkilö, joka vartioi, että sytyttäjiä on kerrallaan korkeintaan kuusi eikä muutakaan häiriötä synny. Laaksonen puhaltaa kynttilät sammuksiin yöksi.
Laaksosta itseään kiusattiin koulussa ensimmäisillä luokilla. Kiusaamisen syynä oli, että hänen isänsä oli kuollut.
– Kiusaaminen lakkasi, kun näytin, että en välitä siitä. Itsestäni kiusaaminen teki vahvemman ihmisen, mutta kaikille ei käy yhtä hyvin. Vaikka lapsi näyttää vahvalta, häneen sattuu silti, Laaksonen miettii.