Istuskelin tovin tankaten kyseisestä tiedotetta ja sen diaareja ja lopulta nostin kädet ylös. En käsittänyt minäkään omin päin, mitä AVI vaati, vaikka työkseni käyn jatkuvasti läpi viranomaisten kankeita tekstimassoja.
Viranomaisviestinnän vaikeaselkoisuuden perusta on rakenteissa, joilla sinällään pyritään hyvään. Määräyksissä on esimerkiksi oltava lakipykälä, mihin nojataan, ja tekstin on oltava niin aukotonta, että porsaanreikiä ei jää. Seurauksena samankaltaisia yksityiskohtia päätyy tekstiin niin paljon, että sitä on vaikea ymmärtää. Viranomainen ei voi myöskään mennä virtaviivaistamaan aiempaa määräystään. Jos epäselvyyksiä on jäänyt, koneisto suoltaa ulos kymmenen uutta päätöstä, joilla asioita on tarkennettu mutta jotka saavat loppukäyttäjät vielä enemmän sekaisin.
Nyt korona-aikana tiedotteista ja päätöksistä on tullut entistä sekavampia. Oma tuntumani on, että koronaepidemian kiireen vuoksi monet viranomaiset hätiköivät ja suoltavat siksi ulos monitulkintaisia raakileita: koneistoa ei ole rakennettu nopeaan reagointiin. Lisäksi moni instanssi joutuu jatkuvasti uuden eteen eikä vakiintuneita käsitteitä tai marssijärjestyksiä ole.
Samaan aikaan epätietoisuus ja epävarmuus vaatimuksista kasvattavat ihmisten ahdistusta sekä rapauttavat rajoitusten noudattamista.
Todellisissa hätätilanteissa viestinnän on pakko olla yksinkertaista, tai ollaan kaaoksessa. Sama nyrkkisääntö pitäisi ottaa käyttöön poikkeusajan viranomaistiedottamisessa. Paineesta huolimatta muutama tunti pitäisi käyttää siihen, että joku ulkopuolinen lukaisee tekstin ja kertoo, miten käsitti sen. Lopputulemana kentällä määräyksiä alettaisiin noudattaa huomattavasti nopeammin ja muutoksiin ehdittäisiin valmistautua paremmin.
Maria Kesti
