Piispantornin kiipeilykeskus sai lupansa – jatkossa tontin kaavaa täytyy muuttaa

0
Kiipeilyhalli tulee kuvassa näkyvään ruskeaan rakennukseen. Kuva elokuulta 2020.

Kaarinan kaupunkikehityslautakunta antoi poikkeamisluvan kiipeilykeskukselle, joka tulee Hartwallin entisen tornitalon korkeaan sivurakennukseen. Päätös ei kuitenkaan ollut yksimielinen.

Pohjaehdotuksessa esitettiin, että jatkossa kiinteistölle ei enää myönnetä poikkeamislupia, vaan hakijan tulee käynnistää asemakaavamuutos alueen käyttötarkoituksen ajanmukaistamiseksi. Asemakaavoitukseen menee usein vuosi tai pari, joten käytännössä tällä tontilla ei voisi enää toteuttaa nopeita liikeideoita.

Ehto ei ollut kaikkien päättäjien mieleen. Puheenjohtaja Tero Kuusisto (kok.) ehdotti, että lausuma poistetaan lopullisesta päätöksestä. Täpärän äänestyksen (6–5) jälkeen ehtoa ei kuitenkaan poistettu, vaan kaavaprosessi on edessä.

Poikkeamislupaa tarvittiin, jotta liikuntakeskuksen voi rakentaa alueelle, joka on asemakaavassa yhä teollisuus- ja varastorakennusten kortteli. Osayleiskaavassa alueelle kylläkin havitellaan kaupan tiloja sekä kerrostaloja, ja hankkeen nähtiin tukevan alueelle suunniteltu maankäyttöä.