Striimauspalveluiden kysyntä räjähti korona-aikana – RajuLive siirtyi tapahtumien videoinneista striimauksiin

0
Nieminen on pyörittänyt RajuLiveä yhdessä Johan Ekmanin kanssa vuodesta 2018.

Video- ja striimituotantoyritys RajuLive Oy:n juuret ovat Piikkiössä. Vuonna 2007 piikkiöläinen Jani Nieminen oli asentamassa vanhempiensa kotiin ensimmäistä digiboksia niiden tultua pakollisiksi. Tuolloin hän sai idean omasta videoalan yrityksestä.

Pian hän perustikin turkulaisen Johan Ekmanin ja silloisen kolmannen yhtiökumppanin kanssa yrityksen, joka muutti esimerkiksi vanhoja vhs-videoita dvd-videoiksi.

Sittemmin palvelu laajeni videotuotantoihin, ja yritys alkoi tehdä kuvatuotantoja myös turkulaisen tapahtumateknikkayhtiö Rajupaja Oy:n tapahtumiin. Tästä kehittyi keskustelu mahdollisesta yhdistymisestä. Niinpä yritykset päättivät perustaa yhdessä RajuLive Oy:n alkuvuodesta 2018.

– Nykyisin meillä on neljä vakituista työntekijää sekä parinkymmenen freelancerin tiimi, joiden kanssa toteutamme erilaisia tuotantoja, Nieminen kertoo.

Videoita tapahtumista

RajuLiven pääasiallista toimialaa on erilaisten video- ja kuvapalveluiden suunnittelu ja toteutus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yritysten mainosvideoita, ilmakuvausta ja tapahtumakuvausta.

Vuoden 2019 Kaarinan rekrymessuilla yritys oli kuvaamassa halukkaille video-cv:itä.

– Ennen koronaa teimme paljon tapahtumakuvausta, esimerkiksi seminaareissa, festareilla ja muissa tapahtumissa. Festareilla teimme muun muassa screenaamista, eli kuvasimme lavatapahtumia festareiden screeneillä. Lisäksi teimme tallennuksia ja after movieta, eli tapahtumasta koostettuja parin, kolmen minuutin pituisia videoita, Nieminen kertoo.

Kunnes korona-aika lopetti perinteiset tapahtumat kuin seinään.

Striimausten suosio räjähti

Nieminen kertoo, että vaikka tapahtumien videokuvaus loppuikin koronan myötä, töitä RajuLivellä kuitenkin riitti.

– Vaikka striimauspalvelu oli meidän palveluvalikoimassa jo ennen poikkeusaikoja, striimauksissa on menty korona-aikana huimasti eteenpäin, hän toteaa.

Yritys alkoi heti koronan alussa panostaa voimakkaasti striimauspalveluiden kehittämiseen ja markkinointiin. Yritys myös perusti jo vuosi sitten oman lähetysalustansa, Livekatsomo.fi:n, jonka kautta he striimejä lähettävät.

Striimaus- ja kuvausstudioita RajuLive ja Rajupaja ovat rakentaneet koronan aikana Turun Messukeskukseen ja RajuLiven toimistolle sekä pääkaupunkiseudulle Helsinkiin ja Espooseen.

– Striimien suosio aivan räjähti käsiin. Viime vuoden aikana teimme yhteensä noin 300 striimikeikkaa, Nieminen kertoo.

Hän kertoo, että monelle tapahtumajärjestäjälle ei riitä enää se, että esitys kuvataan yksipuoliseen ja ilmaiseen YouTubeen.

– Nykyisin halutaan monipuolisempaa, interaktiivisempaa ja myös viihteellisempää sisältöä, Nieminen kertoo.

Hän sanoo, että RajuLivessä uskotaan, että virtuaali- ja hybriditapahtumat ovat tulleet jäädäkseen perinteisten tapahtumien rinnalle. Poikkeusaikoina on opittu uusia tapoja tehdä tapahtumia ja osallistua niihin.

– Perinteiset tapahtumat tulevat silti takaisin. Ihmisten kohtaamisilla on edelleen iso arvonsa. Toisaalta turhan matkustamisen välttämisellä on sekä ekologisia että taloudellisia positiivisia vaikutuksia, kommentoi Nieminen.

Rajuliven vinkit videoiden tekoon

  • Mieti, kuvaatko itse vai tilaatko työn ammattilaiselta. YouTube-video onnistuu kännykkäkamerallakin, mutta yrityksen tv-mainosta ei kannata kuvata itse.
  • Äänenlaatu on striimeissä usein tärkempää kuin kuva. Pätkivää kuvaa voi sietää, mutta videosta on pakko kuulla puhe ja musiikki. Panosta siis kunnollisiin mikrofoneihin.
  • Vältä heiluvaa kuvaa. Käytä jalustaa tai vakaajaa.
  • Tiivistä videon sisältöä. Ihmiset ovat nykypäivänä malttamattomia videoiden katsojia.