Vaalikevät vaihtui vaalikesäksi – Ehdokkaiden kalenterit menivät Kaarinassa uusiksi

0
SDP:n vaalivankkurit ovat jo kiertäneet Kaarinassa. Vankkurissa on postilaatikko, johon voi jättää kysymyksiä paikallispuolueelle. Vankkurit ovat näkyneet Littoisten monitoimitalolla ja Kaarina-talolla, ja ne ovat tällä viikolla lähdössä Piikkiön S-marketille ja sen jälkeen Kaarinan kirkolle.

Eilen tiistaina piti olla viimeinen päivä, jolloin kuntavaalien ehdokashakemuksia saattoi jättää, ja ehdokkaat olisivat nyt saaneet ehdokasnumeronsa. Yllättäen viikonloppuna kuntavaalit kuitenkin siirrettiin vaikean koronaepidemiatilanteen vuoksi kesäkuun 13. päivään.

Nyt ehdokashakemuksia voi jättää 4.5. asti.

Kuntavaalien siirtyminen laittoi remonttiin lukuisten tahojen aikataulut. Muun muassa Kaarina-lehden peittojakeluiden aikataulu täytyi sorvata uusiksi.

Kaarinalaisten ehdokkaiden keskuudessa kuntavaalien siirtämiseen on kuitenkin suhtauduttu lehden kyselykierroksen perusteella rauhallisesti. Korona-aikana ei olisi muutenkaan voinut järjestää perinteisiä vaalitapahtumia ja -paneeleita, jotka olisivat vaatineet isoja etukäteisjärjestelyjä, joten eniten vaivaa on vaatinut jo varattujen mainospaikkojen siirtäminen eteenpäin.

Osalla muutostyöt kampanjoinnissa ovat sujuneet kivutta, osalla hiukan työläämmin. Lisäksi osa ehdokkaista oli jo ehtinyt käyttää osan mainosbudjetistaan.

– Nämä ovat vain käytännön asioita, ja näistä kyllä selvitään. Toivottavasti Kaarinan päätöksenteko toimii ja saamme asioita normaaliin tahtiin eteenpäin, ynnää Mikko Aaltonen kokoomuksesta.

– Viimeksi vaalit siirrettiin syksystä kevääseen, ja valtuustokausi oli noin 4,5 vuotta, joten nyt yksi tai kaksi lisäkokousta kuluvalle valtuustokaudelle ei pitäisi olla ongelma, miettii Kimmo Hollmén (kesk.).

Lisäaikaa ehdokkaiden etsimiseen

Viime vaaleissa äänioikeutta käytti Kaarinassa vajaa 16 000 kuntalaista. Kimmo Hollmén laski, että varsinaisena vaalipäivänä äänestämässä kävi lähes 10 000 kaarinalaista kuudessa eri äänestyspaikassa.

– Määrä aiheuttaisi äänestäjille ja vaalivirkailijoille suuren terveysriskin. Lisäksi olisi hoidettava karanteenissa olevien kotiäänestykset, jotta jokaisen perustuslaillinen oikeus äänestämiseen ei jäisi käyttämättä.

Myönteisiäkin puolia siirrossa on nähty. Lisäaikaa saatiin uusien ehdokkaiden etsimiseen ja kampanjoinnin ideointiin. Vaalijulisteitakin päästään ripustamaan mukavammissa keleissä.

– Demokratian toteutumisen kannalta olisi ollut ongelmallista, jos monet eivät olisi kyenneet käyttämään äänioikeuttaan. Ihmisten terveyden ja turvallisuuden pitää olla ensisijalla, luonnehtii Niina Alho (sd.).

– Vaaleja ei siirretä helpoin perusteluin, ja tämä siirto oli mielestäni välttämätön. Lisäksi kaupungilla olisi ollut kohtuuttoman lyhyt aika varautua uusiin vaalijärjestelyihin, jos vaalit olisivat olleet nyt huhtikuussa, kommentoi Åsa Gustafsson (r.).

Miksi ei poikkeusjärjestelyitä?

Päänsilitystä ei tullut sille, että vaalipäivän siirtämisen kaltaiseen hätäratkaisuun jouduttiin viime tingassa. Lisäksi tiedotus on ollut ristiriitaista.

– Olin hämmästynyt ja pettynyt, että valtioneuvosto ei valmistellut vaalien järjestämistä jo viime vuoden puolella siten, että olisi ollut mahdollisuus useaan perättäiseen vaalipäivään, teltta- ja drive-in-äänestyksiin ja joustavaan kotiäänestykseen. Viranomaisten tulisi valmistautua pahimpaan mahdolliseen, ei parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen silloin, kun on kyseessä tärkeä demokraattisen päätöksenteon toteuttaminen, kritisoi Jaana Shelby (kd.).

Eniten moitteita tuli Kaarina-lehden kyselykierroksella perussuomalaisilta, jotka vastustivat myös eduskunnassa ajankohdan siirtoa.

– Kansalaiset käyvät töissä ja kaupassa suojavälineitä ja turvaetäisyyksiä käyttäen, mutta äänestäminen on niin vaarallista, että vaalit on siirrettävä. Viime syksynä oikeusministeriöstä vakuutettiin, että kuntavaalit on suunniteltu turvallisiksi koronavirustilanteesta riippumatta, ihmettelee Hans Huttunen (ps.).

Kuntavaalit 13.6. Ennakkoäänestys 26.5.–8.6.