Tiettävästi kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Kaarinassa tarjottiin asukkaille tällaista taidemuotoa.
– Vastaavia ääni- ja valopolkuja aiotaan jatkossakin järjestää eri puolilla Kaarinaa pimeänä vuodenaikana, lupaa Kaarinan kulttuurituottaja Mirja Karppanen .
– Ainakin Kallenraitille yritämme saada vastaavan ensi syksynä. Ihmiset saavat läpikulkumatkallaan taide-elämyksen oman arjen keskellä ikään kuin vahingossa. Kantapään kautta tuli vain opittua, että sähkömahdollisuudet täytyy tarkistaa sulan aikana.
Jatkossa kaiuttimista ei välttämättä kuulu runoja vaan jotain muuta.
Runovalopolusta on tullut kaupungille kiittävää palautetta. Kritiikkiä esimerkiksi siitä, että äänet olisivat olleet liian kovalla, ei ollut saapunut.
– Äänten kuuluminen riippui kelistä. Pakkasella ääni tuntui kuuluvan häkellyttävänkin kauas, suojasäällä ei, Karppanen kommentoi.
Kun Kaarina-lehti soitti Karppaselle, hän katsoi parhaillaan televisiosta hallituksen linjauksia tuleville viikoille. Koronarajoitukset ja niiden jatkuva muutos ovat tuottaneet paljon harmaita hiuksia kulttuuripalveluille.
– Monet rajoituksista ovat tulleet vain lyhyiksi ajoiksi kerrallaan ja viime tingassa, paria päivää ennen, jolloin kaikki järjestelyt on täytynyt tehdä nopealla aikataululla uusiksi. Työtä on ollut todella vaikea ennakoida. Nyt tähtäämme siihen, että ensimmäiset live-tapahtumat ovat kesällä.
Keväällä luvassa on verkko- ja omatoimitapahtumia. Niissä esimerkiksi houkutellaan kaarinalaisia kulttuurikohteille, joita kaarinalaiset eivät kovin hyvin tunne, kuten Ladjakosken sillalle ja ulkotaideteoksille.