Eila Rantanen kerää 200 pussillista roskia vuodessa: ”Minua hävettää, kun näen roskia teiden varsilla”

0
Hämeentien vieressä virtaavan ojan näkeminen tekee Eila Rantasen joka kerta surulliseksi. - Mietin, miten paljon roskia on suuressa joessa, kun niitä on pienessä ojassa näin paljon. Joesta roskat kulkeutuvat mereen. Havahdumme vasta, kun meri on pilalla.

– Järkytyin, kun ensimmäisen kerran näin tämän paikan, Eila Rantanen puuskahtaa kävellessään kohti Hämeentien varressa sijaitsevaa metsäkaistaletta.

Rantanen ja hänen pyöränsä ovat tuttu näky Auranlaaksossa ja Littoisissa. Toimelias nainen kerää päivittäin säkkikaupalla roskia teiden varsilta.

Nyt hän haluaa näyttää Ravattulassa koivikon keskellä solisevan ojan. Oja oli muoviroskien peitossa, kun Rantanen näki sen ensimmäistä kertaa.

Tänäkin aamuna vedessä kelluu muovinkappaleita. Omenakenno on takertunut niin tiukasti kasvustoon, ettei Rantanen saa vedettyä sitä irti roskanpoimijalla, vaan hänen täytyy astua veteen ja irrottaa se käsin.

Moottoriteiden väliin jäävä pieni metsäkaistale ei ole virkistyskohde. Roskat ovat kulkeutuneet ojaan luultavasti ohi ajavien autoilijoiden ikkunoista. Rantasella on toinenkin teoria.

– Tuuli lennättää muoviroskia tänne kaupan muoviroskiksesta, hän sanoo ja osoittaa sormellaan toiselle puolelle tietä.

– Olen ottanut kuvia ja aion lähettää niitä kauppiaalle aiempien muistutusten tueksi. Heillä on siellä hyvät kierrätyssysteemit, mutta kun ne eivät pane kansia kiinni, hän harmittelee.

6–8 tuntia päivässä

Rantanen palkittiin marraskuussa Kaarina-mitalilla työstään ympäristön hyväksi. Tunnustuksen sai myös Margit Forsselin luotsaama Roska-Röllit.

Littoisissa asuva Rantanen alkoi kerätä roskia viisi vuotta sitten jäädessään eläkkeelle.

– Tiesin, että ihminen jämähtää nopeasti, jos jää kotiin. Aluksi kiersin Littoistenjärveä ja tein pitkiä pyöräilylenkkejä, mutta se alkoi kyllästyttää, hän muistelee.

Idea roskien keräämiseen tuli kahvipöydässä naapurilta. Rantanen noukkii roskia noin 200 pussillista vuodessa. Hän lähtee kierrokselle yleensä aamulla ja vielä uudestaan iltapäivällä. Päivässä roskien keräämiseen kuluu helposti 6–8 tuntia.

– Tämä on minulle henkireikä ja terveydenlähde. Yhtenä päivänä poljin 18 kilometriä.

Kevät on vanhojen roskien keräämiseen kaikkein paras aika, sillä silloin roskat eivät vielä piiloudu kasvuston sekaan. Koronakaan ei estä tätä ajanvietettä.

Rantasen mielestä kaikkien ihmisten pitäisi toimia niin, ettei roskia tulisi ympäristöön.

– Minua hävettää, kun näen roskia teiden varsilla. Ajattelen, että luonto on meidän kaikkien yhteinen olohuoneemme. Ei kukaan omassa olohuoneessakaan heitä roskia lattialle, eläkkeellä oleva opettaja vertaa.

Roska-autotkin roskaavat

Tiellä lojuvat roskat kertovat ihmisten elintottumuksista. Viime vuosina teiden varsilla on näkynyt Rantasen mukaan enenevissä määrin pikaruokapusseja ja noutokahvikuppeja. Korona toi mukanaan käytetyt maskit.

Alkuaikoina hän kummasteli, kun kotikadulla lojui yhtenä päivänä sanomalehtiä ja toisena peltipurkkeja.

– Veljeni valisti minua, että jätteenkuljetusautotkin roskaavat. Se ei meinannut mahtua millään päähäni, mutta rupesin seuraamaan asiaa.

Roskia kerätessään Rantanen löysi teiden varsilta salaisia papereita: pöytäkirjoja, muistioita ja palkkakuitteja. Hän alkoi soitella ihmisille, joiden tietoja papereista löytyi.

– Ihmiset olivat tietenkin pöyristyneitä, että miten heidän henkilökohtaiset paperinsa voivat olla minulla, mutta se antoi uskoa, että asiassa on jotakin perää.

Vuosien saatossa Rantanen on ollut yhteydessä muun muassa Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden ammattiliittoon ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakuntaan ja perännyt jätteenkuljetusautoihin sekä kuorma-autoihin verkkoja, jotka estäisivät roskien tippumisen ajon aikana.

– Maasta eivät lopu muovit ennen kuin jätekuljetukset saadaan verkon alle. Purkukuormat ovat tässä suhteessa vihoviimeisiä. Styroksia, lautoja ja vanhaa eristevillaa löytyy aina teiden varsilta, hän tuskailee.

Muovit päätyvät ihmiseen

Rantanen haluaa esitellä vielä toisen siivottoman paikan. Uuden Littoistentien varressa kulkeva kevyen liikenteen väylä näyttää päällisin puolin siistiltä, mutta Rantanen kehottaa vilkaisemaan viereiseen ojaan.

Ojassa lilluu käytettyjä maskeja, karkkipapereita, kaljapullo, käsine ja muovinen patonkipakkaus. Rantanen ei osaa sanoa, ovatko roskat kulkeutuneet ojaan viereisen kaupan pihalta vai tippuneet ohikulkijoiden käsistä.

– Ihminen pilaa itseään pilaamalla luontoa, hän toteaa tasapainotellessaan ojan penkereellä.

Mikromuovi päätyy luonnosta eläinten elimistöön ja sitä kautta ihmisten lautaselle. Rantanen näki videon, jossa kuolleen hirven suolistosta löytyi kasapäin karkkipapereita.

Aina silloin tällöin joku ohikulkija pysähtyy ja kiittää Rantasta. On hän saanut kolme kertaa kukkiakin.

– Eilen eräs rouva pysähtyi ja sanoi, että kiitos, kun keräät. Vastasin, että kiitos, kun arvostat, sillä on myös niitä ihmisiä, jotka pitävät minua hulluna. Sen näkee heidän katseestaan.

Tunnustusten saaminen tuntuu tietenkin hyvältä, mutta Rantanen kerää roskia ennen kaikkea itsensä takia.

– Koen, että teen jotakin hyödyllistä ja pysyn samalla liikkeessä. Tämä on minun hiilijalanjälkeni maailmalle.