Hovirinnan koulun opettaja Ilona Tuominen kirjoitti dekkarin sarjamurhaajasta – Sitten hänen ovensa taakse ilmestyi pahvilaatikko

0
Turussa asuva Ilona Tuominen ei suunnittele esikoisdekkarilleen jatko-osaa, mutta kirjoittamista hän aikoo jatkaa.

Tuore kirjailija Ilona Tuominen kävelee vastaan sateenkaaren värinen sateenvarjo kädessään. Kupittaanpuisto ei tunnu keskellä päivää hitustakaan pelottavalta murhapaikalta, mutta jos nyt oltaisiin Tuomisen romaanissa, nenän edestä löytyisi kohta verilätäkkö ja pusikosta paloiteltu ruumis.

Kaarinassa Hovirinnan koulussa opettajana työskentelevän Tuomisen esikoistrilleri Ja jollen sinua saa ilmestyi helmikuussa. Kirjan päähenkilö Riia on Tuomisen tavoin opettaja. Hänen elämänsä järkkyy, kun hän kuntosalilta palatessaan löytää Kupittaanpuistosta ruumiin. Turussa riehuu sarjamurhaaja, ja raa’at teot kietoutuvat kummallisella tavalla Riiaan.

– Käyn Kupittaanpuistossa usein lenkkeilemässä ja juoksen juuri tätä reittiä. Sitä kautta tulin sijoittaneeksi ruumiinkin tänne, 35-vuotias kirjailija virnistää.

Tuomisen tie kirjailijaksi on poikkeuksellinen, sillä hän ei ole opiskellut päivääkään kirjoittamista eikä istunut luovan kirjoittamisen kursseilla.

– Välillä olen potenut syyllisyyttä, että voiko olla oikea kirjailija, jos ei ole haaveillut siitä ammatista lapsesta asti. Sain kolmenkympin kynnyksellä päähänpiston, että haluan kirjoittaa kirjan. En ole harrastanut kirjoittamista, mutta olen kyllä aina lukenut paljon, Tuominen kertoo.

Auringonlaskuja ja mätänemisaikoja

Ennen työhön ryhtymistä Tuominen päätti, että haluaa kirjoittaa sellaisen kirjan, josta itse pitäisi. Sen takia kirjan päähenkilö ei ole paatunut poliisi, eikä väkivallalla mässäillä. Kirjassa ei esimerkiksi kerrota sitä, miten uhrit kuolevat.

–  Ajattelen, että tarina voi olla uskottava, vaikka jokaista karua yksityiskohtaa ei avata. Jotakin voi jättää lukijan oman mielikuvituksen varaan.

Vaikeinta prosessissa oli ajan löytäminen. Ensimmäistä versiota kirjoittaessaan hän teki kahta eri työtä ja opiskeli.

Tuominen on aiemmalta ammatiltaan kääntäjä, ja siitä oli hyötyä kirjaa kirjoittaessa.

– Vaikka kääntäminen on hyvin erilaista tekstin tuottamista, siinä oppi rytmiin, tavoitteellisuuteen ja aikatauluista kiinni pitämiseen, hän ajattelee.

Ensimmäinen versio kirjasta valmistui loppuvuodesta 2018. Tuominen lähetti käsikirjoituksen toiveikkaana eri kustantamoihin, mutta sai vastaukseksi kohteliaita hylkäyksiä. Käsikirjoitus unohtui tietokoneen uumeniin, kunnes hän elokuussa 2019 osallistui Kouvolan dekkaripäiville ja voitti novellillaan koko kilpailun.

Voitto osui hyvään ajankohtaan. Tuominen sai uutta intoa kaivaa romaanikäsikirjoituksensa esille ja työstää tarinasta paremman. Toisella kirjoituskerralla hän karsi pois turhat sivuhenkilöt ja syvensi jäljelle jääviä hahmoja.

Googlesta oli apua, kun Tuomisen piti kirjaa varten selvittää, miten murhatutkinta etenee tai mihin aikaan aurinko laskee lokakuussa.

– Google-hakuhistoriani olisi varmasti aika järkyttävää luettavaa, jos joku sen näkisi. Jouduin tutkimaan ruumiin mätänemisnopeudet ja mitä luoti tekee, kun se osuu tiettyyn kohtaan kehoa.

Saako tarina jatkoa?

Toisella yrityksellä Tuominen lähetti käsikirjoituksen kymmeneen kustantamoon. Tällä kertaa kahdelta tuli myöntävä vastaus.

Tuominen sai kutsun tulla neuvottelemaan kustannussopimuksesta Helsinkiin. Oppilaat kummastelivat, mihin opettaja tarvitsee vapaata keskellä kouluviikkoa.

– Reissun jälkeen sitten paljastin heille, että minusta tulee kirjailija. Lapset olivat vähän pettyneitä. He olivat luulleet, että salaisuus liittyy heihin ja olin järjestämässä yllätystä, Tuominen muistelee.

Veriteot eivät ole jääneet pyörimään Tuomisen alitajuntaan, eikä hän edelleenkään pelkkää lenkkeillä pimeällä. Tosin kirjan julkaisupäivänä pulssi nousi hetkellisesti, kun Tuomisen isoveli vaimoineen päätti järjestää tuoreelle kirjailijalle jäynän. Tuomisen oven taakse ilmestyi aamulla isohko pahvilaatikko samaan tapaan kuin kirjassa.

– Kun avasin laatikon, siellä oli päällimmäisenä vastassa veljeni vaimon hiuslisäkkeet. Onneksi tunnistin osoitteesta isoveljeni käsialan, hän nauraa.

Kirjan lukeneet ovat jo ehtineet kysellä, saako Riian tarina jatkoa. Tuominen paljastaa, ettei ole miettinyt, miten päähenkilöiden tarina jatkuisi. Kirjoittamista hän uskoo jatkavansa, mutta ei välttämättä halua lukittautua yhteen genreen.

Kirjan kirjoittamisesta haaveilevia Tuominen rohkaisee istumaan alas ja ryhtymään töihin.

– Nuoria yritetään nykyään laittaa ehkä liiankin tiukkaan putkeen, että päätäpä nyt heti, mihin ryhdyt ja pysy sitten siinä. Mielestäni kirjani on hyvä esimerkki, että suuntaa voi vaihtaa vanhempanakin, jos vain innostusta löytyy, eikä siihen välttämättä tarvitse olla juuri tietynlaista tutkintoa.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of