Pommeja räjäyteltiin eri puolilla Kaarinan keskustaa, muun muassa Isännänkadulla ja Pehtorinkadulla.
Poliisi tavoitti epäilyt tekijät seuraavana yönä, kun hätäkeskukseen tuli jälleen uusia soittoja räjähdyksistä Hovirinnan uimarannalla. Epäiltyjen nuorten autosta löytyi pullopommien valmistamiseen liittyviä välineitä. Heitä epäillään nyt muun muassa vaaran aiheuttamisesta.
Toistaiseksi pommien ei tiedetä aiheuttaneen aineellisia tai terveydellisiä vahinkoja. Toisaalta tapaus on sitonut öisin niin poliisin kuin pelastustoimen resursseja, ja äänet aiheuttivat huolta asukkaissa.
Pullopommit oli tehty kotoa löytyneistä aineista ja niiden seoksista. Kemiallisen reaktion vuoksi paine kasvaa pullossa, joka pamahtaa rikki ja muodostaa räjähdystä muistuttavan äänen.
Sekä pullopommien valmistaminen että räjäyttäminen aiheuttavat huomattavaa vaaraa paitsi tekijöille myös sivullisille. Pullopommien aineet ja sirpaleet aiheuttavat palovammoja, vaurioittavat silmiin joutuessaan pysyvästi näköä ja sisätiloissa kuuloa.
– Lisäksi nuori joutuu räjäyttelystä rikosoikeudelliseen vastuuseen, joka voi sisältää myös vahingonkorvauksia, muistuttaa poliisin tiedotteessa rikosylikonstaapeli Jaakko Nummijärvi.