Kaarina sai uuden nuorisovaltuuston – Mitä uudet nuvalaiset lähtevät ajamaan?

0
Helmi Tuominen

Kaarinassa kevään 2021 nuorisovaltuustovaaleissa ehdokkaiksi oli asettunut yhteensä 16 nuorta, mikä olisi tarkoittanut sitä, että yksi ehdokkaista olisi jäänyt nuorisovaltuuston ulkopuolelle, sillä nuorisovaltuuston toimintasääntö määrittää nuorisovaltuuston kooksi 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus päättikin, että nuorisovaltuustovaaleja ei tällaisessa tilanteessa kannata järjestää vaan toimintasäännöstä poiketen valitaan ehdolle asettuneet 16 ehdokasta suoraan nuorisovaltuustoon.

Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten nuorten etuja.

Nuorisovaltuutetut ovat usein iältään 13–19-vuotiaita, mutta ikäraja vaihtelee paikkakunnittain. Nuorisovaltuustojen toimikausi on yleensä yksi vuosi, mutta esimerkiksi Kaarinassa se on kaksi vuotta.

Uusi Kaarinan nuva aloittaa kesäkuun alussa.

Valtuustoon nyt valituissa 16 nuoressa on mukana sekä uusia että vanhoja jo edellisen kauden valtuustossa olleita nuoria. Osalle uusista lähetimme kyselyn, jossa pyysimme heitä kertomaan itsestään ja tavoitteistaan valtuustossa.

Helmi Tuominen

Kuka olen, mistä tulen? Olen Helmi Tuominen. Asun Littoisissa ja käyn seitsemättä luokkaa Kotimäessä. Olen 13-vuotias. Harrastan tanssia ja partiota.

Miksi halusin mukaan nuorisovaltuustoon? Olin kiinnostunut nuvasta siitä asti, kun siskoni oli Nuvassa edellisen kauden ja kehui sitä. Saadessani tietää, että nuvaan on mahdollista päästä ehdolle, aloin heti miettiä asiaa ja siskoni rohkaisi minua ja päätin lähettää ehdokkuusviestin.

Mitä nuva tekee? Nuva keskustelee kaarinalaisten nuorten asioista ja yrittää parantaa niitä mahdollisuuksien mukaan.

Mitä asioita haluaisit nostaa esille nuvassa? Haluaisin mahdollistaa nuorten harrastustoimintaan osallistumista ja helpottaa nuorten liikkumista koulumatkoilla ja vapaa-ajalla.

Onni Laitinen

Kuka olen, mistä tulen? Olen Onni Laitinen Piispanlähteen yläkoulusta ja olen 15-vuotias. Harrastan kiipeilyä ja lenkkeilyä vapaa-ajallani.

Miksi halusin mukaan nuorisovaltuustoon? Nuvalaiseksi halusin sen takia, koska koulun perusoppilaskunta tuntui vain vähän liian pieneltä minun makuuni, ja koronan takia tietenkään viikoittaisia tapaamisia ei oikein voitu pitää ja asioita ei oikein saatu tehtyä, ja haluaisin vaikuttaa enemmän kouluni ja Kaarinan asioihin.

Mitä nuva tekee? Nuva ajaa ainakin minun mielestäni nuorten asioita Kaarinassa. Nuvan avulla nuorten sana ja toiveet tulevat esille!

Mitä asioita haluaisit nostaa esille nuvassa? Itse haluaisin viedä juuri noita nuorten asioita ja koulujen asioita eteenpäin. Nuortenkin sana on tärkeä!

Eliel Lintula

Kuka olen, mistä tulen? Olen Eliel Lintula, seiskaluokkalainen Piikkiön yhtenäiskoulusta. Harrastan kilpauintia, suunnistusta ja kitaransoittoa. Olen toiminut koulumme oppilaskunnan hallituksessa jo usean vuoden ja vaikuttanut siellä koulumme asioihin.

Miksi halusin mukaan nuorisovaltuustoon? Halusin nuorisovaltuustoon, koska olen kiinnostunut vaikuttamisesta ja haluan tuoda nuorten äänen mukaan päätöksentekoon.

Mitä nuva tekee? Nuorisovaltuusto on nuorista koostuva ryhmä, joka vaikuttaa kaarinalaisten nuorten asioihin.

Mitä asioita haluaisit nostaa esille nuvassa? Haluaisin nostaa nuorisovaltuustossa esille asioita, joista kaarinalaiset nuoret hyötyvät. Tällaisia ovat esimerkiksi liikuntapaikat ja -mahdollisuudet sekä nuorille suunnatut tapahtumat.

Peppi Ranta

Kuka olen, mistä tulen? Olen Peppi Ranta, 13-vuotias seitsemäsluokkalainen Piikkiön yhtenäiskoulusta. Olen ahkera opiskelija, ja iltaisin koulutehtävät vievät aikaa. Tykkään pelata lautapelejä, lukea, valokuvata, ulkoilla sekä viettää aikaa kavereiden ja perheen kanssa.

Miksi halusin mukaan nuorisovaltuustoon? Haluan saada mahdollisuuden vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin. Olen mukana kouluni hyvinvointiryhmässä, ja sen myötä on herännyt innostus vaikuttaa asioihin laajemminkin.

Mitä nuva tekee? Nuvan avulla voi vaikuttaa kaarinalaisten nuorten asioihin. Nuva ottaa kantaa moniin asioihin, jotka koskevat muun muasas nuorten hyvinvointia ja elinympäristöä.

Mitä asioita haluaisit nostaa esille nuvassa? Mahdollisuuksien mukaan haluaisin nostaa esille kaikkea, mikä edistää nuorten hyvinvointia ja viihtymistä niin koulussa kuin vapaa-ajallakin.

Teksti: Timo Kalenius

Kaarinan uusi nuva

  • Katri Puranen, Valkeavuoren koulu
  • Emil Kinnunen, Valkeavuoren koulu (uusi)
  • Erika Sirkiä, Valkeavuoren koulu
  • Onni Laitinen, Piispanlähteen yläkoulu (uusi)
  • Laura Nurmi, Kotimäen koulu (uusi)
  • Eino Koskinen, Kotimäen koulu
  • Helmi Tuominen, Kotimäen koulu (uusi)
  • Helmi Mäkeläinen, Piikkiön yhtenäiskoulu (uusi)
  • Peppi Ranta, Piikkiön yhtenäiskoulu (uusi)
  • Eliel Lintula, Piikkiön yhtenäiskoulu
  • Milla Talonen, Piikkiön yhtenäiskoulu
  • Kaarlo Noponen, Puolalanmäen lukio
  • Otto Ilmari Tammi, Puolalanmäen lukio
  • Maia Majabacka, Puolalanmäen lukio
  • Rasmus Hakala, Puolalanmäen lukio
  • Veeti Lisinen, Turun suomalaisen yhteiskoulun lukio

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of