Koronaepidemia Kaarinassa rauhallinen – Ilmaantuvuusluku laski alle leviämisvaiheen rajan

0
Tiedossa olleet uudet koronatapaukset Kaarina-lehden julkaisupäivinä.

Kaarinan epidemiatilanne on muuttunut yhä valoisammaksi. Viimetiistainjälkeen uusia positiivisia näytteitä otettiin ainoastaan kuudelta kaarinalaiselta henkilöltä.

Yhteensä kaarinalaisilla on koko epidemian aikana ollut 520 koronatartuntaa.

Valkeavuoren koulussa todettiin viime viikolla yksi koronatartunta, tiedotti kaupunki maanantaina. Sairastunut altisti virukselle neljä henkilöä. Muissa kaupungin yksiköissä ei viime viikolla käynyt ilmi koronatartuntoja.

Kaarinan ilmaantuvuusluku eli tautitapausten määrä suhteessa asukaslukuun on viimeisen kahden viikon keskiarvon mukaan 47. Luku on laskenut alle 50:n rajapyykin, mikä on yksi kriteeri sille, että aluetta ei luokitella enää epidemian vakavimpaan eli leviämisvaiheeseen vaan keskitasolle eli kiihtymisvaiheeseen.

Koko Varsinais-Suomessa ilmaantuvuusluku on kuitenkin 120, ja Kaarina on riippuvainen koko seudun tilanteesta. Kovin mittavasti rajoituksia ei siis vielä päästä vapauttamaan Kaarinassa.

Rokotustilastossa häikkää


Kaarinan koronarokotuksista ei tällä hetkellä saa THL:n tilastoista ajantasaista tietoa, vaan niissä Kaarinan rokotettujen määrä oli ainakin vielä tiistaina jämähtänyt teknisen vian vuoksi viikon takaiseen.

– Muutimme tietojärjestelmään rokotuspaikkatietoja, minkä jälkeen THL:n tietopoimintaan ilmaantui häikkää. THL:n puolella tätä koetetaan nyt korjata. Toivottavasti ongelma ei ole pysyvä, kommentoi Kaarinan johtava ylilääkäri Antti Sandén .

– Kyllä meillä samassa tahdissa rokotetaan kuin muuallakin, ja kaikki rokotukset annetaan, mitä saamme.

Koko Varsinais-Suomessa on rokotettu 24,4% eli neljäsosa väestöstä.

Rokotuksia annetaan Kaarinassa viikoittain noin tuhat. Suomen rokotemäärien ennustetaan lähiviikkoina lisääntyvän, mutta vielä tämä ei näy Kaarinassa.

Kaarinassa rokotetaan parhaillaan yli 65-vuotiaita sekä yli 18-vuotiaita riskiryhmään 2 kuuluvia ja yli 16-vuotiaita riskiryhmään 1 kuuluvia.

Sandén arvelee, että ensi viikolla aikoja pystyttäisiin avaamaan kaikille yli 60-vuotiaille kaarinalaisille.

Terveyskeskuksen puhelimet ovat edelleen hyvin ruuhkaisia. Rokotusaika on syytä varata verkosta.

Turussa ja Liedossa tilanne huono


Kaarinassa on tartuntoja asukasta kohti vain kolmasosa Turkuun verrattuna, jossa ilmaantuvuusluku on 160.

Myös Liedossa koronatilanne on huono: siellä ilmaantuvuusluku on kasvanut 120:een. Sen sijaan muissa Kaarinan naapurikunnissa eli Paimiossa (46) ja Paraisilla (7) epidemia on paremmalla tolalla.

Maakunnassa on tartuntoja eniten asukasta kohti Taivassalossa (488), Marttilassa (248) ja Salossa (173).

Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta tartuntaa kunnassa on kahden viime viikon ajalta sataa tuhatta asukasta kohti.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of