Uusia koronatartuntoja entistäkin vähemmän Kaarinassa – Massarokotukset käyntiin huhti-toukokuussa

0
Tiedossa olleet uudet koronatartunnat Kaarina-lehden julkaisupäivinä.

Kaarinan uusien koronatartuntojen määrä jatkaa laskuaan. Viime tiistain jälkeen kaarinalaisilta otettiin ainoastaan 15 positiivista koronanäytettä.

– Tilanne on yleisestikin Varsinais-Suomessa nyt parempi, miettii Kaarinan avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen.

Yhteensä koko epidemian aikana Kaarinassa on ollut 503 vahvistettua koronatartuntaa.

Näillä näkymin yläkoulut palaavat Arjosen mukaan ensi viikolla Kaarinassa lähikouluun ja lukio hybridiopetukseen. Hybridimallissa eri ryhmät vuorottelevat lähi- ja etäopetuksen välillä.

17% saanut rokotteen

Myös koronarokotusten tilanne on Arjosen mukaan hyvä. Rokotteita on saatu Kaarinaan enemmän ja varmemmin kuin aiemmin.

Parhaillaan rokotetaan 65–75-vuotiaita. Arjonen vinkkaa, että kuluvalla viikolla rokotusaikoja on heille vielä runsaasti vapaana.

Hän ei uskalla arvioida, milloin olisi 60–65-vuotiaiden vuoro.

Varsinaisiin massarokotuksiin päästään todennäköisesti jo nyt huhtikuussa. Suurimmillaan Kaarinan rokotemäärien ennustetaan olevan toukokuun puolessavälissä.

– Rokotukset sitovat paljon meidän resurssejamme, joten kiireettömissä asioissa ei kannata huhti-toukokuussa ottaa terveyskeskukseen yhteyttä. Tässä kohtaa ei ole hyvä aika esimerkiksi vuosikontrolleille, Arjonen toteaa.

Myös terveyskeskuksen puhelimet ovat edelleen hyvin ruuhkautuneita.

Kaarinassa on rokotettu 17,4% väestöstä, 5908 henkilöä. Muut lähikunnat ovat jälleen olleet nopeampia: keskimäärin Varsinais-Suomessa on rokotettu 18,9% väestöstä.

Ilmaantuvuusluku pienentyy vauhdilla

Ilmaantuvuusluku, joka suhteuttaa tartuntojen määrän kunnan asukaslukuun, on Kaarinassa laskenut vauhdilla ja on THL:n mukaan nyt 103.

THL:n lukuja verrattaessa asukasta kohti Kaarinassa on tartuntoja vain kolmasosa Turkuun verrattuna, jossa ilmaantuvuusluku on 307.

Kaarinan muista naapurikunnista Liedossa on tällä hetkellä enemmän koronatartuntoja suhteessa asukaslukuun kuin Kaarinassa: Liedossa ilmaantuvuusluku on 130. Sen sijaan muissa naapurikunnissa eli Paimiossa (83) ja Paraisilla (40) epidemia on paremmalla tolalla kuin Kaarinassa.

Maakunnassa on tartuntoja eniten asukasta kohti Koski TL:ssä (ilmaantuvuusluku 650), Turussa ja Kustavissa (316).

Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta tartuntaa kunnassa on sataa tuhatta asukasta kohti.