Vaalipuhei: Viheralueet niityiksi, työllisyys kasvuun alkoholipolitiikalla ja kaikille saatava mieleistä liikuntaa

0

Vaalipuhei-palstalla julkaistaan lyhennettynä ehdokkaiden omia kirjoituksia sekä toimituksen poimintoja Kaarinan kuntavaaleista.

Viheralueet niityiksi pörriäisille

Elämme edelleen koronapandemian aiheuttamaa kriisiä. Se on osa suurempaa ilmasto- ja ympäristökriisiä, jonka olemme aiheuttaneet elintavoillamme sekä tavallamme kohdella luontoa ja muita lajeja.

Olen elänyt toivossa, että tämä pandemia vihdoinkin avaa ihmisten silmät sille tosiasialle, että meidän on kaikkien muutettava tapojamme. Olemme tienneet elintapamme riskeistä ainakin 50 vuotta, joten kiirettä ei ole pidetty.

Ymmärrän erittäin hyvin nuorten turhautumisen meidän aikuisten toimiin. Meitä aikuisia on ohjannut itsekkyys ja ahneus sekä sellainen epärealistinen luontokäsitys, joka nyt uhkaa tuhota koko planeettamme.

On edesvastuutonta, että niin suuri osa poliitikoistamme esittää sellaisia lupauksia, jotka eivät nyt tässä muuttuvassa maailmassa ole mahdollisia.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava. Lihansyöntiä on vähennettävä. Luontoa on säilytettävä luonnontilassa enemmän kuin tähän asti. Muut lajit eivät ole ihmisten hyödyke vaan oleellinen osa ympäröivää ekosysteemiä, jonka osa itsekin olemme.

Yhtä edesvastuutonta on esittää, että olemassaolomme mittari on jatkuva talouskasvu. On vihdoin ymmärrettävä, että tämä on ideologia, jolla lopulta tuhoamme myös itsemme. Suomalaisten kulutustottumukset tukevat tätä ideologiaa. Senkin on muututtava, koska nyt on pakko.

Kuitenkin on täysin mahdollista, että yhdessä tuumin jokaisessa Suomen kunnassa ryhdymme aktiivisiin ilmastotekoihin. Sipoo päätti muuttaa viheralueitaan niityiksi pörriäisten elintilan turvaamiseksi.

Kaarinassa on mahdollista toimia näin jo vaikka ensi kesänä. Toivottavasti jo silloin pääsemme luomaan tätä muutosta yhdessä ja pääsisimme järjestämään oikeat pörriäistalkoot! Haastetaan muutkin kunnat mukaan. Sekä me, luonto että pörriäiset ansaitsemme sen.

Maarit Snellman

Kaarinan Vasemmistoliiton jäsen

Työllisyys kasvuun keinolla millä tahansa?

Kansanedustajamme päättivät vuonna 2017 tuoda kauppoihin ja kuppiloihin, jopa bensa-asemille vahvat oluet, limuviinat, kossujäätelöt ynnä muut nuorisoa kiinnostavat herkut. Oleellisena tekijänä päätöksessä oli alkoholitoimijoiden työpaikkojen pysyvyyden varmistaminen.

Eduskunta ja hallitus ovatkin selkeästi oikeilla linjoilla. Monikaan kansaedustaja ei ehkä tullut äänestäessään ajatelleeksi, miten reippaasti tällä alkoholilailla itse asiassa edistettiin paitsi alkoholitoimijoiden eli panimoiden, päivittäistavarakauppiaiden ja viinitilallisten, myös sairaanhoitajien, lääkärien ja poliisien työllisyyttä.

Kun alkoholin kulutus oli 10 viimeisen vuoden aikana laskenut pari prosenttia vuodessa, kulutus kääntyi nyt nousuun. Tämän myötä päivystyspisteissä on jouduttu palkkaamaan vartijoita ja turvamiehiä pitämään kurissa viinahöyryiset itsensä kännissä loukanneet. Välittömästi alkoholista johtuvat kuolematkin ovat parantaneet hautausurakoijien työnäkymiä.

Ajatellaanpa positiivisesti. Mitäpä jos viina vapautettaisiin kokonaan maitokauppoihin? Työllisyys edellä mainittujen ammattiryhmien osalta nousisi ennen näkemättömästi. Tosin tietenkin joudumme sivuuttamaan kansanterveydelliset ja lääketieteelliset näkökohdat.

Martti Vastamäki (kok.)

PS. Lukijalle tiedoksi, että kirjoituksesta voi uutteralla etsimisellä löytää satiiriakin.

Jokaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa mieleistä liikuntaa

Jokaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa liikuntaa oman mielensä ja voimavarojensa mukaan. Kaikki liikunta on hyödyksi niin itselle kuin yhteiskunnallekin.

Liikunnan harrastaminen aloitetaan nuorena tutustumalla eri lajeihin sekä koulussa että urheiluseuroissa. Parhaassa tapauksessa liikunnasta tulee osa jokapäiväistä elämää, ja nuoret pysyvät yhteiskunnan toiminnassa mukana eivätkä syrjäydy.

Kaupungin rakentaessa kouluja ja sisäliikuntapaikkoja ei saisi unohtaa välituntien ulkoliikunnan tärkeyttä. Myös aikuisväestön ja ikäihmisten liikuntamahdollisuudet tulisi turvata, ja niitä on syytä kehittää. Monet ulkoliikuntapaikat ovat näin korona-aikana todella tärkeitä ja monille ainoa mahdollisuus liikuntaan.

Kari Hernesniemi

Kiinteistönhoitaja (sd.)

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of