Ada Potinkaran kolumni: Ensimmäiset viikot rescuekoiran kanssa

0

Kuukausi sitten kotiimme muutti rescuekoira. Tämä karvaturri on täydellinen juuri meille, mutta hyvin erilainen verrattuna edellisiin koiriimme. Kun sukulaisemme kysyivät meiltä, millainen koira tänne olisi muuttamassa, ei kukaan oikein osannut vastata.

Äiti kuvaili mäyrisnaamaksi kun taas isä yksinkertaisesti söötiksi. Minä puolestaan sanoin karkeasti, että kyseessä on makkarakoira.

Omalta osaltani en osannut aavistaakkaan, kuinka suuren muutoksen juuri tämän koiran saapuminen saisi aikaan.

Kaikista suurin yllätys oli se, miten nopeasti kotiutuminen eteni verrattuna edelliseen rescuekoiraan. Rapsutuksia ja huomiota pyydettiin jo ensimmäisestä päivästä saakka, ja nykyään syliin suorastaan tungetaan.

En osannut myöskään odottaa kaikkea sitä huomiota, mitä pienten koirien omistajat saavat. Lapset kysyvät lupaa silittää, ja tuttujen lisäksi täysin tuntemattomat jäävät juttelemaan. Kerran joku keksi härskin iskureplankin taluttamisesta. Tällaista ei ole ikinä ennen tapahtunut, vaikka ulkoilin edellisen koiramme kanssa vähintäänkin tuhat kertaa! Toisaalta 14-vuotias minä ei silloinkaan säästynyt aikuisten miesten lenkkipyynnöiltä.

Kaikesta huolimatta on upeaa nähdä, miten paljon koiran ulkonäkö voi vaikuttaa kaikkeen. Kuka ei voisi jättää huomiotta pientä, suloista pörröpalloa?

Ennen tuntui vaikealta kuvailla muuta kuin ulkonäköä, kun ei ollut edes tavannut koko koiraa. Nyt on helppo luonnehtia sitä energiseksi, älykkääksi ja ihmisrakkaaksi. Kaikkien puolesta tiivistäisin: perheenjäsen.

Ada Potinkara