Digi-avunantajaa kiehtoo haaveidentoteuttaminen, vaikka valtaosa työstä onkin ongelmanratkaisua

0
Suurin osa Paavo Virtasen töistä on tietokoneiden korjausta ja huoltoa. Virtanen aloitti Digipaavo-digiapupalvelunsa alkuvuodesta.

Teknologia ja digitalisaatio ovat megatrendejä, jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla kaikkeen, mitä teemme. Monikaan ei voi enää väistellä sitä. Vaikka vanhemmille ikäluokille digitaalisuus ja tietotekniikka voivat olla hyvinkin vaikea asia, moni keski-ikäinenkin tuntee joskus putoavansa kärryiltä teknologian jatkuvasti kiihtyvässä kehityksessä.

– Minulla on aina ollut harrastuneisuutta elektroniikkaan, ja törmäsin jatkuvasti siihen, että ihmisillä oli erilaisia ongelmia sen suhteen, Digipaavo eli piikkiöläinen Paavo Virtanen kertoo.

Lähipiiriä Virtanen on auttanut aiemminkin, mutta kun hän ryhtyi sivutoimiseksi yrittäjäksi, lähipiiri on kehdannut pyytää hanakammin apua. Tutulle maksaakin mielellään.

– Nykyään laitteet tehdään kyllä helppokäyttöisiksi, ja monet ihmiset – ainakin diginatiivit – osaavat tehdä asioita itse, mutta tämä on myös ajankäyttö- ja helppouskysymys. Kaikilla ei välttämättä ole työkalujakaan, joilla vaikkapa läppärin saa auki.

Digitaalisuus on myös niin laajalle levinnyttä, että harva osaa kaikkea. Yleisin tietokone on nykyään älypuhelin, ja osaaminen muilla alueilla on saattanut ruostua.

Unelmista totta



Vaikka Digipaavo antaa digiapua laidasta laitaan, on ihmisten haaveiden toteuttaminen Virtasen mukaan kaikkein antoisinta, oli kyse sitten tv-seinäasennuksista, Yle Areenan asentamisesta älytelevisioon tai älykotilaitteista.

– Autan kyllä missä vain. Ihmiset eivät kuitenkaan aina tiedä, millaisia vaihtoehtoja esimerkiksi älykotiasioissa on, Virtanen kertoo.

Yksi yleisimmistä ja helpoimmin lähestyttävistä älykotiin liittyvistä asioista on valaistus. Älylampuissa on ajastusten lisäksi olosuhteiden mukaista automaatiota. Älykodin ratkaisuja tulee kuitenkin markkinoille jatkuvasti lisää.

– Usein ihmiset ajattelevat niiden olevan kytköksissä lähinnä turvallisuuteen, kuten vaikkapa valvontakameroihin, mutta kyse on yleisesti verkkoyhteydessä olevista ja kauko-ohjautuvista laitteista. Yksinkertaisena esimerkkinä vaikkapa lamput himmenevät, kun televisio laitetaan päälle. Villeimmissä visioissa onkin sitten vaikka mitä, Virtanen selittää.

Läppärit työllistävät eniten



Yrittäjä myy tietysti sellaista palvelua, jota ihmiset tarvitsevat. Vaikka haaveita onkin mukava toteuttaa, on työn lähtökohtana useimmiten olemassa oleva ongelma, johon tarvitaan ratkaisu.

– Kyllä kappalemäärällisesti kaikista töistä yli puolet on läppäreiden korjausta, huoltoa, puhdistusta ja päivitystä, Virtanen toteaa.

Korona-aika on tuonut mukanaan myös sen, että kotikonttoreiden varustukselta vaaditaan aiempaa enemmän.

– Monelle on tullut kasvava tarve kaivaa vanhat läppärit esiin. Vanhasta kannettavasta saa helposti jopa uutta paremman pienellä puhdistuksella ja muistin vaihtamisella, sillä markkinoille tulee koko ajan riisutumpia malleja. Vanhan läppärin huolto on tietysti myös ekologinen juttu.

Ison osan koneista Virtanen käy noutamassa asiakkaalta ja palauttaa, kun työ on valmis. Koneen kanssa ei siis välttämättä säädetä asiakkaan kotona. Järjestely on koronaturvallisuuden lisäksi käytännöllinen senkin vuoksi, että monien päivitysten asentamiseen kuuluu paljon odottelua.

Tuotteistamalla vakiasiakkaita



Virtanen on halunnut tehdä hinnoittelustaan mahdollisimman yksinkertaista. Käytännössä könttäsumma sisältää 0–2 tunnin kotikäynnin Kaarinan, Piikkiön ja Paimion alueella.

– On helppoa, että asiakas heti tietää, mitä homma maksaa. Kysynkin usein lähtiessä, että onko kaikki kunnossa, ja välillä on sitten haettu naapurinkin konetta, kun aikaa on vielä ollut jäljellä, Virtanen nauraa.

Virtasen ajatuksissa on myös vuosisopimuksen tuotteistaminen. Kaikki sujuisi jouhevammin, kun koti ja laitteet olisivat aina ennestään tuttuja. Tämä helpottaisi myös yrittäjän ajanhallintaa. Virtanen viihtyy hyvin myös päätyössään eikä ole ainakaan tällä hetkellä aikeissa ryhtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

– Vuosisopimusta voisi verrata vaikkapa kotisiivouspalveluun, jossa tuttu paikka helpottaa työntekoa merkittävästi, Virtanen tiivistää.

Teksti ja kuvat: Mikko Perttunen