Niinpä viittaus Taivaan kodistakin on meille aina ajankohtainen ja koti-ikävä muistuttaa meitä siitä, että olemme kahden maan kansalaisia. Ja kotimatkamme sujuu parhaiten, jos rinnallamme on samaan suuntaan kulkeva matkatoveri.
Äitienpäivä tuo mieleen äitini, joka lähti täältä poikaansa kaivaten. Pääsin kotimaahan vasta hautajaisjärjestelyihin.
Mieleeni tulee eräs äitienpäivä ollessani noin 4-vuotias. Halusin tuoda äidille kukkia, kuten muutkin. Kukat olivat rentukoita läheisen laskuojan varrelta. Tosin ne tulivat reilusti myöhässä, sillä vasta paljon vanhemman veljeni kukan tuonti herätti minut toimimaan. Rahattomana jouduin odottamaan kukkieni ”valmistumista”.
Useamman tarkkailukerran jälkeen ne olivat poimittavissa. Niinpä sitten eräänä sunnuntai-aamuna lompsin kuraisin saappain äidin sänkyn viereen. Ojensin hänelle epämääräisen puskani. Olin kuulemma kysynyt, minkä virren äiti haluaisi kuulla. Minä muistan vaan, kuinka äiti puhkesi itkemään, ja lähdin pois.
Olin surullinen, ja suruani vielä lisäsi, kun kerroin veljelle. Että äiti oli alkanut itkemään, kun vein hänelle kukkia ojasta. Veli vastasi, ettei äiti sitä kukan tuontia itkenyt vaan sitä, että joutuu siivoamaan sinun kuraiset saappaan jälkesi. Nyt itkin minä. Voiko pientä ihmistä enemmän väärin ymmärtää? Vasta myöhemmin tajusin, että kysymyksessä oli veljen kateus äidin reaktiosta.
Humoori on olennainen osa ihmisten kanssakäymisestä. Se on tärkeä osa yhteyden saamiseen toisen ihmisen kanssa. Lapsena se ei toiminut kuin yhteen suuntaan. Enhän minäkään perheen nuorimpana voinut olla ajan tasalla. Humoori tuli vasta jälkijunassa.
Sitten, kun tajusin humoorin voiman, en ole sitä säästellyt.
Muistan, kun aina tervehdin Ladan kuljettajia. Kaverit kysyivät, miksi. Sanoin: Lievitän kansainvälistä jännitystä.
Kalevi Pirttijärvi
