Katso täältä Kaarinan lopulliset kuntavaaliehdokkaat: Perussuomalaiset kasvattivat muhkeaa listaansa

0
51 henkilöä valitaan päättämään Kaarinan asioista seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Ennakkoäänestys alkaa 26.5. Varsinainen vaalipäivä on 13.6.

Kuntavaalien lopulliset ehdokaslistat jätettiin viime viikolla, ja Kaarinan ehdokaskattaukseen tuli useita muutoksia.

Puolueet antoivat alun perin ehdokaslistansa maaliskuussa eli alkuperäisen vaaliaikataulun mukaan, sillä vaalit siirrettiin kesäkuuhun niin viime tingassa, että ehdokaslistojen uutta jättöpäivämäärää ei ehditty vahvistaa.

Lisäajalla eniten uusia ehdokkaita olivat löytäneet perussuomalaiset, joilla alun perinkin oli muhkea ehdokaslista. Perussuomalaisiin ilmaantui 11 uutta ehdokasta tavoittelemaan paikkaa Kaarinan ylimmästä päättävästä elimestä eli valtuustosta.

Seuraavaksi eniten uusia ehdokkaita, 8, oli haalinut kokoomus, jolla oli jo maaliskuussa Kaarinan mittavin ehdokastarjonta.

Liike Nyt myös Kaarinassa

Kaarinan isoimmista puolueista SDP oli löytänyt vain yhden uuden ehdokkaan. Vasemmistoliitto ja vihreät toivat kumpikin kaksi uutta tarjokasta kisaamaan vaalipaikoista.

Keskustan, kristillisdemokraattien ja RKP:n listoille ei ilmaantunut uusia nimiä, ei myöskään uutena haastajana kuntavaalikisaan tulleella Piraattipuolueella.

Sen sijaan uusintakierroksella Kaarinaan saatiin vielä yksi uusi puolue havittelemaan valtuustopaikkoja: Liike Nyt debytoi Kaarinassa peräti neljällä ehdokkaalla.

Liike Nyt ilmaantui puoluerekisteriin Suomessa vasta vuonna 2019. Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin perustama liike aikoo muuttaa politiikan vakiintuneita toimintatapoja ja siirtää keskustelun päätöksistä uuden teknologian avulla kaikille, pois kabineteista.

Kaikki eivät mukaan uusintakierrokselle

Erikoista on, että kaksi ehdokasta, jotka olivat lähdössä kuntavaaleihin vielä maaliskuussa, luopuivat nyt ehdokkuudesta: SDP:llä terveydenhoitaja Mira Lönnqvist ja vihreillä puutarhuri Arttu Mantere.

Heistä Lönnqvist on istuva valtuutettu, joka pääsi viime vaaleissa ensikertalaisena sisään. Hän kertoo Kaarina-lehdelle työnsä perhekuntoutuksessa muuttuneen tänä keväänä päivätyöstä vuorotyöksi. Aikaa ei iltaisin enää riitä kaupungin päätöksentekoon.

– Haikeasti jätän nyt politiikan, mutta haluan tehdä ne asiat hyvin, mihin olen lupautunut, hän kommentoi.

Jakosuhteet eivät muuttuneet

Muutoksista huolimatta puolueiden jakosuhteet näyttävät ehdokaslistojen perusteella samalta kuin maaliskuussa: Kokoomuksen mittava ehdokasmäärä painii yksinään omassa sarjassaan. Perussuomalaiset ovat asettuneet merkittäväksi haastajaksi Kaarinan tällä hetkellä toiseksi suurimmalle puolueelle SDP:lle. SDP:n ja vihreiden ehdokasmäärä on vaatimaton viime vaaleihin verrattuna. Vasemmistoliitolla on pientä nostetta.

Yhteensä Kaarinan 51 valtuustopaikkaa tavoittelee nyt 246 henkilöä, 26 enemmän kuin maaliskuun ehdokaslistoilla.

Kokonaismäärä ylittää reippaasti viime kuntavaalien eli vuoden 2017 ehdokasmäärän. Silloin ehdokkaita oli 227.

Osa ehdokkaista on puolueidensa listoilla sitoutumattomina, mutta tieto ei näy näissä tilastoissa.

Keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit ovat Kaarinassa vaaliliitossa.

Ehdokasmäärät kuntavaaleissa

  • Kokoomus: (2017) 69, (maalis 2021) 64, (touko 2021) 72
  • SDP: (2017) 42, (maalis 2021) 36, (touko 2021) 36
  • Vihreät: (2017) 33, (maalis 2021) 26, (touko 2021) 27
  • Perussuomalaiset: (2017) 25, (maalis 2021) 39, (touko 2021) 50
  • Vasemmisto: (2017) 19, (maalis 2021) 21, (touko 2021) 23
  • Keskusta: (2017) 21, (maalis 2021) 15, (touko 2021) 15
  • KD: (2017) 12, (maalis 2021) 12, (touko 2021) 12
  • RKP: (2017) 6, (maalis 2021) 6, (touko 2021) 6
  • Liike Nyt: (2017) 0, (maalis 2021) 0, (touko 2021) 4
  • Piraattipuolue: (2017) 0, (maalis 2021) 1, (touko 2021) 1

Kaarinan kuntavaaliehdokkaat 2021

(Uudet lihavoituna)

Kansallinen Kokoomus:

OTK ja lakimies Mikko Aaltonen, kasvat. kand. ja kouluttaja Sari Ahola, yrittäjä Matti Alander, yrittäjä Ville-Veikko Andersson, ravintolapäällikkö Nina Aso, TKT ja eläkeläinen Osmo Eerola, myyntiryhmän päällikkö Sami Elmeranta, Camilla Elonen, vastuuvalvoja ja VTM Jaana Friman, työpsykologi ja KTM Nina Hamburg, eläkeläinen ja talousjohtaja Jukka Haroma, terveystieteiden tohtori Anne Heikkinen, koulunuorisotyöntekijä Eemil Heimo, hallintotiet. tohtori ja yrittäjä Jukka Helttula, insinööri (YAMK) Laura Hilakari, eläkeläinen ja rovasti Hannu Hurme, röntgenhoitaja ja terveystieteiden kandidaatti Silja Hälli, kiviainespäällikkö ja geologi Tiia Isotalo, yrittäjä Eivor Jensen, rehtori Kaj Kanervavuori, rakennesuunnittelija ja insinööri (AMK) Aleksi Kankaanranta, toimitusjohtaja Petri Kannisto, yrittäjä ja toimitusjohtaja Kalervo Korvensyrjä, maatalousyrittäjä ja MMK Jaakko Koski, rehtori (FM) Ville Kouki, hallintopäällikkö ja KTM Tero Kuusisto, terveydenhoitaja ja eläkeläinen Aila Laitinen, tuotepäällikkö Sami Laitinen, LK ja opiskelija Viivi Laitinen, merenkulkuneuvos ja kauppat. tri Hans Langh, tuotantopäällikkö ja proviisori Jussi Laukkavirta, psykologi ja seniorikonsultti Antti Lavanti, yrittäjä Päivi Lehtovaara, myymäläpäällikkö Jan Lindroos, YO-merkonomi ja lastenohjaaja Tiina Lindstedt, kuljetusmyyjä Olli Lintusaari, eläkeläinen Risto Luomala, perhepsykoterapeutti ja psyk. sh. Virpi Läpinen, lääkäri Susanna Majasuo, lähihoitaja Albina Muzaqi, kiinteistönvälittäjä Ulla Myntt-Rinne, valmennuspäällikkö Atte Mäki, asiakassihteeri ja eläkeläinen Paula Mäkinen, koneinsinööri ja esteettömyysasiantuntija Riitta Nissilä, erikoislääkäri Teija Nummelin, vanhempi konstaapeli Jani Nurmi, opiskelija Petteri Paju, järjestelmäasiantuntija Niko Pentti, palomestari ja yrittäjä Toni Pyökäri, työelämälehtori Matti Raho, VTM ja erikoissuunnittelija Malla Rannikko-Laine, kehittämispäällikkö Juhani Rantanen, työsuhdepäällikkö ja OTK Elina Reini, kieltenopettaja Mira Ruponen-Kuutti, osastonsihteeri Henna Ruusunen, valtiotiet. ja fil. maist. Henry Saarinen, terveystiet. lis. ja eläkeläinen Marja-Helena Salmio, EL Tiina Salo, hallintopalveluiden päällikkö Janne Samsten, päiväkodinjohtaja Teija-Rita Sarén, kustannusjohtaja Johannes Sankari, aineenopettaja (FM) Hanna Sirkiä, yrittäjä ja rakennusmestari Petteri Skovbjerg, eläkeläinen Keijo Tapper, luokanopettaja ja KM Aleksi Tupasela, rakennusinsinööri Matti Uimonen, yhteysjohtaja Marjo Uotila, KTM ja yrittäjä Marja Vaiste, käsikirurgian dosentti ja professori Martti Vastamäki, KTM ja kansanedustaja Anne-Mari Virolainen, yrittäjä ja toimitusjohtaja Terhi Wiren, insinööri Janne Ylä-Poikelus.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue:

Erityisopettaja Anitta Aaltonen, yliopettaja Jarmo Ahonen, rekrytointisuunnittelija ja TtM Niina Alho, lämmityslaiteasentaja ja yrittäjä Ibrahim Al-Kinani, yrittäjä ja toimitusjohtaja Arto Elo, sosiaaliohjaaja Irja Gustafsson, kiinteistönhoitaja ja kouluttaja Kari Hernesniemi, LitM sekä liikunnan- ja terveystiedon opettaja Essi Hiltunen, biotekniikan insinööri (AMK) ja hankepäällikkö Sari Hukkanen, nuoriso-ohjaaja Jere Järvinen, eläkeläinen Jarmo Järviö, eläkeläinen Matti Koho, eläkeläinen Esko Koivisto, ostopäällikkö Mira Laaksonen, sairaanhoitaja ja lähihoitaja Minna Lampinen, sosionomi Esko Lehtisalo, eläkeläinen ja perushoitaja Riitta-Liisa Lehtonen, järjestötyöntekijä Tiina Lehtonen, koulunkäynninohjaaja Pekka Liikanen, rakennusinsinööri ja yrittäjä Tapani Mellanen, suunnittelija Antti Mäki, historian ja yhteiskuntaopin opettaja sekä työsuojeluvaltuutettu Noora Nieminen, liikuntapaikkamestari Kari Nikkonen, lähihoitaja ja puhevammaisten tulkki Maria Nurmi, maalausalan lehtori Juuso Ranne, eläkeläinen Ismo Reunamo, VTM Pirjo-Riitta Ruohonen, AMK lehtori Simo Saarikko, röntgenhoitaja AMK Suvi Simelius-Nieminen, liikuntapaikkamestari Kari Sula, sairaanhoitaja Tuula Törnblom, lähihoitaja ja Lean-kouluttaja Marjukka Viljanen, sosiaalityöntekijä ja eläkeläinen Marja-Leena Virkki, toiminnanjohtaja Timo Virkkula, varastonhoitaja Timo Virta, työnjohtaja Jouni Vuori.

Vihreä liitto:

Biologian ja maantiedon lehtori Ulla Haapanen, lehtori Päivi Huhtanen, ympäristönhoitaja ja eläkeläinen Timo Kirjonen, ylifyysikko (dos. emer.) Aaro Kiuru, musiikin maisteri ja kanttori Kaisa Kraft, koneinsinööri Eeva-Maria Kuparinen, luonnonvaratuottaja Laura Kurkilahti, insinööri (YAMK) ja yrittäjä Jukka Lampikoski, VTM ja erityisasiantuntija Mira Lehti, kirjanpitäjä Riina Lehti, manager IT Jari Lehtonen, erityisopettaja Liinu Leiwo, opiskelija Sara Luotonen, insinööri ja sairaanhoitaja Mari Lötjönen, KTM Ja palvelupäällikkö Beatriz Mahkonen, arkkitehti Pilar Meseguer Galiana, siivousalan yrittäjä Kati Pacheco, fyysikko ja data scientist Niko Porjo, opiskelija Peppi Porjo, rehtori Hannu Rautanen, lehtori ja pääluottamusmies Jarkko Saarinen, ympäristöpäällikkö Jouni Saario, liiketoimintajohtaja ja kestävän kehityksen asiantuntija Mari Saario, kirjanpitäjä Saila Tuokko, sovellusasiantuntija ja muusikko Anton Vaaranmaa, kansanedustaja sekä mielenterveys- ja opetusalan ammattilainen Sofia Virta, KT ja opetuksen kehittämispäällikkö Minna Vuorio-Lehti.

Perussuomalaiset:

Yhdistelmäkuljettaja Jouni Aaltonen, yksityisyrittäjä Markku Agge, autonkuljettaja Henrik Arnell, aluepäällikkö ja eläkeläinen Antti Brusi, ikäihmisten viriketoiminnan ohjaaja ja eläkeläinen Diana Elo, työntutkija ja työteknikko Seppo Elo, yrittäjä ja myynninedistäjä Veikko Eskelinen, autonkuljettaja Kristian Fagerström, kiinteistönhoitaja ja kirvesmies Pekka Heinonen, ajojärjestelijä ja eläkeläinen Jari Helispuro, tradenomi ja palkkiliimari Petri Honkonen, suntio ja eläkeläinen Maija Huhti, tarkastusapulainen Hans Huttunen, yhteisöpedagogi (AMK) Jari Ilkka, lähihoitaja ja yrittäjä Sanna Karonen, isännöitsijä Jari Kankare, opiskelija Justus Kankare, graafikko Tuomas Karhunen, ravintoloitsija ja yrittäjä Kimmo Ketamo, toimitusjohtaja ja eläkeläinen Jukka Kujanen, lääketieteellinen johtaja ja dosentti Mårten Kvist, erikoissairaanhoitaja ja eläkeläinen Riitta Kvist, sairaanhoitaja Tuomo Kääriäinen, lähihoitaja Riikka Laivila, talousapulainen ja eläkeläinen Helena Laurén, yrittäjä ja kirvesmies Jussi Lempiäinen, hitsaaja ja eläkeläinen Lauri Lempiäinen, myyjä Tuire Lempiäinen, yhteyspäällikkö Tommi Leppänen, kirvesmies ja yrittäjä Esko Liiman, talouspäällikkö ja VTM Jari Mäkinen, insinööri Jani Nipala, konekorjausmies ja vahtikonemestari Vesa Puranen, putkiasentaja Juha Päiviö, opiskelija Jesse Roininen, kultasepän alan artesaani ja lähihoitajaopiskelija Harri Ruotsalainen, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Lena Saarinen, biotekniikan insinööri ja filosofian maisteri Marietta Sjöblom, tuotannon koordinaattori Tomi Suo, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Tapio Suomi, myyntiedustaja ja yrittäjä Tarja Tirri, toimitusjohtaja ja yrittäjä Vesa Tirri, merimies ja vahtikonemestari Harri Viljala, markkinointiassistentti ja ensiapupäivystäjä Tuula Virtanen, työnjohtaja Harri Vähä-Verkkomäki, yrittäjä Jani Väkeväinen, IT-yrittäjä ja konetekniikan insinööri Aki Vänskä, henkilöstöpäällikkö ja työnohjaaja Terhi Wallenius, valtion virkamies ja turvallisuusalan asiantuntija Ari Westerlund, linja-autonkuljettaja Kari Yrjänäinen.

Vasemmistoliitto:

Kiinteistönhoitaja Asklöf Petri, sosionomiopiskelija ja Kelan asiakasneuvoja Oskari Autiosuo, varastoapulainen Kaj Fredriksson, lähihoitaja Päivi Föhr, vastaava koulunkäynninohjaaja Sini Hiekkala, mekaanikko ja asentaja Kimmo Hillgren, opiskelija Toni Hongisto, toiminnanjohtaja (eläk.) Pentti Kallio, sosionomi (YAMK) ja vastaava perheohjaaja Katri Kapanen, psykiatrinen sairaanhoitaja Matti Kapanen, elektroniikka-asentaja Esa Laakso, myyjä Annina Laaksonen, VTM ja hyvinvointivalmentaja Tuija Lehtinen, tulkki Semus Ntawuhiganayo, AY-toimitsija ja eläkeläinen Raija Raittio, väitöskirjatutkija Marika Runsala, linjahoitaja Jarno Silvonen, erityispedagogi (KM) ja konsultti Maarit Snellman, kosmetologi ja yrittäjä Jelena Säkki, terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja Laura Sällylä, elintarviketyöntekijä ja opiskelija Suvi Vasenkari, luonnontieteiden opiskelija Maria Virtanen, laitoshuoltaja Elina Yläoja.

Suomen Keskusta:

Sosionomi ja eläkeläinen Mirja Airio, yrittäjä ja rikoskomisario Raimo Erkkilä, johdon sihteeri Aliisa Haltsonen, IT-tukihenkilö Marko Heimonen, yrittäjä ja alueasiamies Kimmo Hollmén, opiskelija Elias Järvinen, eläkeläinen Juhani Korvensyrjä, eläinlääketieteen ylioppilas Anniina Lehmus, myyjä Riika Patrakka, dosentti ja toimitusjohtaja Aimo Sillanpää, kätilö ja sairaanhoitaja Satu Takala, lähihoitaja ja lastenhoitaja Marika Torvinen, sairaanhoitaja Tiina Tuomarila, yrittäjä Juha Tuominne, maanviljelijä ja yrittäjä Sanna Tähkämaa.

Suomen Kristillisdemokraatit:

Merkonomi ja sairaanhoitaja Terhi Asikainen, tradenomiopiskelija ja omaishoitaja Johanna Huhtala, erikoislääkäri Markku Ilus, putkiasentaja Veijo Lehtonen, eläkeläinen Liisa Roine, rovasti sekä hum.kand. Ismo Seivästö, kääntäjä Jaana Shelby, opiskelija Jesaja Shelby, KM ja luokanopettaja Toni Toivonen, terveystarkastaja sekä ympäristö- ja terveysinsinööri Jari Tulonen, yo-merkonomi ja eläkeläinen Sirpa Viherkoski, aluevastaava ja eläkeläinen Veli-Matti Virtanen.

Suomen ruotsalainen kansanpuolue:

Verksamhetsledare (toiminnanjohtaja) Åsa Gustafsson, klasslärare (luokanopettaja) Charlotta Häggblom, key account manager Juhana Laine, program director Jouni Marttila, beväring (varusmies) Alexander Rittinghaus, fil.mag. och pensionär (fil.maist. ja eläkeläinen) Ulf Sourander.

Liike Nyt

Myyntipäällikkö ja rakennusmestari Juha-Matti Jakku, opiskelija ja myyjä Marie-Helen Jansson, insinööri Kari Keskikastari, yrittäjä Petri Nurmi.

Piraattipuolue:

Tekninen dokumentoija Taisto Oksanen