Keppiä ja porkkanaa

0
Valmiita keppihevosia.

Iloinen puheensorina täytti Koriston Tallin, kun 11 naista kokoontui koronaturvallisesti Käsityöpiirin päättäjäisiin tekemään keppihevosia Kaarina-Seuran syystapahtumaa varten.

Hevosia pitää myös suitsia. Nyt ryhmälle näytettiin, miten sinisiä ja punaisia nauhoja ommeltiin suitsiksi.

Anne Sinisalo on tehnyt tyttärentyttärelleen kymmeniä keppihevosia. Hänet oli kutsuttu opettamaan käsityöläisiä.

– Vaikeinta on ollut suun eli turvan ompeleminen. Botoksia on kulunut paljon! naiset kertoivat.

Kolmesta vanhasta sukasta tehtiin hevosen päät, joista yhdelle annettiin nimeksi Touho, toiselle Tahvo ja kolmannelle Hiawatha. Kankaasta oli tehty myös kilo porkkanoita, joita kokeiltiin antaa hevosille. Hevosten harjat tehtiin solmupuun avulla.

Keppihevosharrastus on laajalle levinnyt, erityisesti tyttöjen harrastus. Hevosia hoidetaan kuin oikeita: niitä harjataan, syötetään ja niillä ratsastetaan. Hevosharrastajat saavat esteratansa Koriston Tallin syystapahtumaan lauantaina 11. syyskuuta.